Miksi asiakkaat jaetaan väärin ryhmiin?

Olen lievästi kehitysvammaisten ihmisten ryhmissä, koska minulla on vaikea ADHD.

Niillä, joilla on vaikea ADHD, voivat sosiaaliset taidot olla vaikean kehitysvamman tasolla. Mutta muut taidot menevät kehitysvammalääkäreiden mielestä minulla yli lievän kehitysvamman.

Ne, joilla ei ole vaikea ADHD, kyllä huomaavat, että minun kuuluu olla vaikeasti kehitysvammaisten ryhmässä, vaikka liikapuheliaisuus on ADHD-jutussa.

Lievän kehitysvamman saaneena ne huomaa myös, että minulla on sosiaaliset taidot vaikean kehitysvamman tasolla.

Miksi meidät laitetaan lievän älyllisen kehitysvamman saaneiden ryhmiin, jos on selkeä, vaikea ADHD?

Miksi en saa oikeutta olla samassa ryhmässä niiden kanssa, joilla on vaikean ADHD:n kaltaiset taidot ihmissuhteissa?

Vastaus

Hei

En valitettavasti osaa ottaa kantaa siihen, millaisia palveluita sinulle on myönnetty.

Sinun kannattaa jutella asiasta ryhmän ohjaajien tai oman sosiaalityöntekijän kanssa.

Palveluita yritetään kehittää niin, että jokainen saa sellaisia palveluita kuin tarvitsee.

Diagnoosit kertovat vain vähän siitä, millainen ihminen on. Sama diagnoosi voi tarkoittaa eri ihmisillä eri asioita.

Esimerkiksi ADHD-diagnoosin saaneet ihmiset ovat keskenään hyvin erilaisia.

ADHD tai kehitysvamma on vain yksi ihmisen ominaisuus. Se kertoo vain vähän siitä, millainen ihminen on tai millaisia taitoja hänellä on.

Ihmissuhdetaidot ovat monille vaikeita. Onneksi niitä voi oppia.

Ihmissuhdetaitoja oppii yhdessä muiden kanssa. Kun ryhmässä on erilaisia ihmisiä, voi oppia erilaisia asioita.