Kukaan ei tykkää minusta

Hei

Miksi kukaan ei tykkää minusta, kun kaikki ihmiset melkein käyvät minun kimpuun ja melkein lyövät minua, vaikka niin ei saa.

Miksi kukaan ei hyväksy minua sellaisena kuin minä olen ja haukkuvat minua ja näyttävät minulle keskisormea, vaikka se on väärin.

Miksi ihmiset ovat niin ilkeitä minua kohtaan?

Edes minun asuntolani ohjaajat eivät hyväksy minua sellaisena kuin minä olen, miksi?

Vastaus:

Hei

Onpa kurja kuulla, että sinusta tuntuu, ettei kukaan tykkää sinusta.

Olet oikeassa, ketään ei saa lyödä tai haukkua. Jos joku asuntolassa tekee niin, ohjaajien pitää puuttua siihen.

Miksi sinusta tuntuu, että ohjaajat eivät hyväksy sinua? Oletko kertonut ohjaajille miltä sinusta tuntuu?

Onko sinulla joku läheinen tai luotettava ihminen, jonka kanssa puhua? Omista tunteista kannattaa jutella luotettavien ihmisten kanssa. Puhuminen helpottaa oloa. Voisitte myös miettiä yhdessä, mistä helpottaisi oloasi.

Jos kaikki tuntuu vain pahalta, saatat olla masentunut. Silloin kannattaa jutella lääkärin kanssa. Masennusta voi hoitaa.

Suosittelen sinua siis kertomaan tunteistasi ohjaajalle, läheiselle ihmiselle ja/tai lääkärille.

Tsemppiä!