Miksi jotkut tekevät asioita eri tavalla kuin minä?

Miksi asuntolassa toiset asukkaat tekevät asioita eri tavalla kuin minä? Entä miksi ohjaajat aina suuttuvat, kun puutun toisten asioihin? Kun onhan se tosi tyhmää, että joku juo aamiaisella kahvia tai kaakaota, kun minä juon teetä. Tai että joku on tosi kamala syömään ja syö kolme leipää. Miksi ohjaat eivät anna komentaa muita ja miksi muut eivät tee asioita kuten minä? Minusta kaikkien on oltava samanlaisia kuin minä tai minä suutun.

Vastaus:

Ei ole olemassa kahta samanlaista ihmistä. Me kaikki olemme keskenämme erilaisia. Pidämme eri asioista ja käyttäydymme eri tavoin.

Minusta erilaisuus on hyvä asia. Olisi kamalan tylsää, jos kaikki olisivat samanlaisia.

Ohjaajat kieltävät sinua komentamasta ja puuttumasta muiden tekemisiin, koska se on väärin. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja tehdä asiat kuten itse haluaa. Kunhan ei tekemisillään vahingoita tai loukkaa muita.

Miksi sinua suututtaa, että muut eivät ole samanlaisia kuin sinä?