Treffit

Hei

Eikö kukaan julkkis halua lähteä minun kanssani syömään ravintolaan tai jotain, kun tietääkseni joku julkkis on suostunut?

Vastaus:

Hei

Julkkikset eivät yleensä käy treffeillä fanien kanssa.

Julkkikset voivat tavata faneja esimerkiksi tapahtumissa, joissa esiintyvät.

Oletko sinä tavannut julkkiksia tapahtumissa?

Treffit

Täällä kysyttiin luotettavuudesta. Kun lähtee treffeille, täytyy varmasti tietää, että toinen on kotona. Minusta julkiset paikat, kunten esimerkiksi rautatieasema eivät ole sopivia kokoaikaisen olemisen kannalta. Varsinkaan näin talvella. Mitä mieltä sinä olet?

Vastaus:

Olen samaa mieltä, ettei rautatieasema ole kiva paikka olla treffeillä. Yleensä ihmiset menevät treffeillä esimerkiksi elokuviin tai ravintolaan. Treffeillä voi myös vaikka käydä katsomassa näytelmää, käydä kävelylenkillä tai hiihtämässä.

Kun on oppinut tuntemaan toisen, sitten voi mennä toisen kotiin. Vierasta ihmistä ei kannata tavata ensimmäistä kertaa kotona.