Voiko vanhemmat määrätä aikuista ihmistä?

Voivatko vanhemmat estää tai kieltää sitä, että asuisin joskus niin sanotusti tavallisessa asunnossa, enkä asuisi muiden kehitysvammaisten kanssa?

Ohjaajat ovat sanoneet, että periaatteessa voisin pärjätä tavallisessa asunnossa, mutta äiti on eri mieltä.

Minulla on kyllä monia taitoja. Osaan tehdä ruokaa ja siivota, mutta en osaa oikein matematiikkaa.

Vastaus:

Hei

Yleensä vanhempi ei voi päättää aikuisen asumisesta. Vanhempi voi päättää silloin, jos hän on aikuisen lapsensa edunvalvoja.

Jos äitisi on sinun edunvalvojasi, hänen pitää kuitenkin kuunnella sinun mielipidettäsi asumisesta. Hänen pitää ottaa sinun toiveesi huomioon mahdollisuuksien mukaan.

Sinulla on oikeus jutella asumisen vaihtoehdoista ohjaajien, oman sosiaalityöntekijän ja äitisi kanssa.

Voitte yhdessä miettiä, mikä olisi sinulle paras tapa asua.

Voitte miettiä esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Miksi haluat asua itsenäisemmin?
  • Haluatko asua yksin vai yhdessä jonkun kanssa?
  • Mitä hyviä puolia itsenäisemmin asumisessa on?
  • Mitä huonoja puolia itsenäisemmin asumisessa on?
  • Millaista tukea tarvitset, jos muutat asumaan itsenäisemmin?
  • Missä haluaisit asua?
  • Mistä ja keneltä saisit tukea?

Lue myös Monta tapaa asua