27-vuotiaan Down-ihmisen muuttunut käytös

Kysymys 

Mieheni veljellä on down-syndrooma. Hän on kohta 27-vuotias. Viimeisen vuoden aikana hänen käytöksensä on alkanut muuttumaan, hän on ärtyisämpi, mökottelee tai kiukuttelee usein ja saa raivareita asioista joista ei ole niita aikaisemmin saanut, esim. lähtötilanteet ovat tulleet hankaliksi. Hän on myös tullut hieman hitaammaksi tai kuten mieheni asian ilmaisee "B on jäässä" eli aivotoiminta on jotenkin hidastunut. Aluksi epäilimme kilpirauhasen vajaatoimintaa mutta se on nyt verikokeella pois suljettu. Mitä voisimme selvittää seuraavaksi? Olen kuullut että downeilla Alzheimerin tauti on tyypillinen ja oireet sopisivat siihen, mutta voiko sen ensioireet ilmaantua jo 26-27-vuotiaalle?

Vastaus 

Hei!

Kehitysvammalääkäri Risto Toivakka kertoi, että dementian oireet voivat ilmetä jo alle 30 vuoden iässä. Downin oireyhtymään liittyvien käyttäytymisoireiden selvittelyssä on hyväksi moniammatillisen työryhmän arvio. Samalla on hyvä selvittää, ettei henkilöllä ole jotain somaattista sairautta.

Ystävällisin terveisin Niina Sillanpää