Raskaus

Odottajat kohtaavat lukuisia kysymyksiä raskauden aikana. Raskauteen ja elämäntapoihin liittyvien perusasioiden lisäksi odottajat tarvitsevat tietoa raskausaikana tehtävistä tutkimuksista. On hyvä miettiä etukäteen, haluaako osallistua raskauden perusseurannan lisäksi vapaa­ehtoisiin seulontatutkimuksiin. Erityisesti niskaturvotuksen seulonta voi aiheuttaa odottajissa epävarmuutta tai huolta.

Joskus raskauden kulku voi muuttua erilaiseksi kuin etukäteen ajateltiin. Odottava perhe saattaa joutua päättämään raskauden jatkosta. Miten raskauden keskeytyksestä selvittäisiin? Millaista elämä olisi, jos perheeseen syntyisi vammainen lapsi? 

Nämä sivut käsittelevät edellä mainittuja aiheita.

Kaikista mieltä painavista kysymyksistä voi keskustella neuvolassa.

Sivut on laadittu yhteistyössä Kehitysvammaliiton, Väestöliiton perinnöllisyysklinikan ja Kehitysvammaisten Tukiliiton kanssa. Suunnitteluun ovat osallistuneet

  • perinnöllisyyslääkäri Minna Pöyhönen
  • perinnöllisyyshoitaja Marjatta Sipponen
  • terveydenhoitaja Tuula Ekroth
  • terveystiedon lehtori, KT Hanna Maijala
  • kehitysvammaisen lapsen äiti Sirpa Jauhiainen.

Muut asiantuntijat mainitaan erikseen tekstien yhteydessä.

Vernerissä toimii myös neuvontapalsta, jossa voi kysyä nimettömästi raskauteen ja kehitysvammaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Askarruttaako alkoholi?
Onko syytä huoleen?