28+0 siro sikiö

Kysymys 

Hei!

Olimme 28+0 ultraäänessä ja Hadlock 1985 (AV, FL, BDP, HC) painoarvio oli 962g. Lääkäri mainitsi sikiön olevan siro, juuri 3% käyrän ylpuolella, ac 5% käyrällä. Painoa arvioidaan seuraavan kerran 2 viikon kuluttua. Onko syytä huoleen? Lääkäri puhui niin paljon, että päällimmäiseksi jäi vain ahdistus. Onko esimerkiksi kromosomipoikkevuus nyt pelkona? Rakenteista ja virtauksista kirjattu niiden olevan normaalit. Kiitos!

Vastaus 

Hei,

Tiettyihin kromosomihäiriöihin saattaa liittyä sikiön pienikokoisuutta, joka todetaan tyypillisesti jo varhaisessa vaiheessa raskautta. Miltei aina näissä tapauksissa on muitakin poikkeavia löydöksiä. Ensimmäisessä seulontaultraäänitutkimuksessa esimerkiksi sikiön korostunut niskaturvotus ja/tai isompi riskiluku yhdistelmäseulassa ja toisessa seulontaultraäänitutkimuksessa rakennepoikkeavuuksia.

Pelkkä pieni kasvu ilman muita löydöksiä saattaa olla ihan vain konstitutionaalinen, eli periytynyt. Tällöin terve sikiö saattaa olla pieni, mutta kasvaa kasvukontrolleissa tasaisesti omalla painoarviokasvukäyrällä.

Ainoastaan sikiön pienen koon (“siro sikiö”) perusteella ei ole mahdollista tehdä diagnoosia.

Ensin varmistetaan aina, onko raskaudenkesto määritetty oikein. Raskauden keston määritys on tarkin, kun sen tehdään ns. yhdistelmäseulan yhteydessä, eli h 11-13+6.

Jos olet osallistunut sikiöseulontaan normaalein löydöksin, kromosomihäiriön riski on pieni.

Äitiyspoliklinikkakontrolleissa kontrolloidaan sikiön kasvun lisäksi erityisesti myös virtaukset (mm. napanuoravaltimossa) ja lapsivesimäärän, jotka antavat informaatiota istukan toiminnasta.

Koska istukan vajatoiminta ei liity suoranaisesti kromosomihäiriöön, ei tässä yhteydessä oteta siihen kantaa yksityiskohtaisemmin. Lääkärisi antaa sinulle käynneilläsi tarvittaessa lisäinformaatiota.

 

Ystävällisin terveisin,

Pia Ebert,
erikoislääkäri, perinatologi

------------------------------

Oliko Verneri.netin neuvonnasta sinulle hyötyä? Jätä meille palautetta!

Vastaa palautekyselyyn tästä linkistä!