Aamuvirkku

Kysymys 

Meillä on lievästi kehitysvammainen poika, jonka on tarkoitus muuttaa ensi vuonna asumisyksikköön. Hän on luonnostaan aamuvirkku ja herää useimpina aamuina ennen kuutta, vaikka herätyskello soi arkisin vasta puoli seitsemältä.

Ongelmana on se, että hänen on vaikea ymmärtää, että ihmisillä on erilaiset vuorokausirytmit. Lapsena hän saattoi tunkeutua sisarustensa huoneisiin ja kiskoa heidät ylös sängystä ja komentaa aamutoimiin. Käytös on onneksi vähentynyt, kun pidimme asiasta kunnon keskustelun ja kerroimme, että isosisko ja molemmat pikkuveljet ovat monta kertaa pelästyneet tuollaista herätystä. Saimme myös sovittua, että omien aamutoimiensa jälkeen hän keittää meille vanhemmille kahvit valmiiksi ja hakee sanomalehden eteisestä. Järjestely on osoittautunut toimivaksi.

Meitä kuitenkin huolestuttaa, että poikamme käytös pahenee asumisyksikössä, missä ei välttämättä ole mahdollisuus tehdä samoja aamuaskareita kuin kotona.

Vastaus 

Hei,

mukava kuulla, että keskustelu auttoi tilanteessa! Samantyyliset konstit ovat nyt paikallaan kun hän muuttaa pois lapsuuden kodista. 

Lapsuuden kodista lähteminen on aina iso elämänmuutos kelle tahansa. Kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat monesti tähän muutokseen enemmän tukea. Kun tulevaan asuntoon, ohjaajiin ja muihin kanssaeläjiin käydään tutustumassa ajoissa ja mahdollisesti useamman kerran, riski sille, että elämä "kriisiintyy" pienenee. Muutosta täytyy myös keskustella aktiivisesti. Keskustelua on hyvä käydä kotipiirissä, mutta myös asumisyksikön ohjaajien kanssa.

Muuttamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä on myös tarpeellista keskustella paljon jo ennen varsinaista muuttoa. Olkaa yhteydessä asumisyksikköön ja pyytäkää, että saatte tulla juttelemaan mieltä askarruttavista asioista. Tällöin pääsette yhdessä ohjaajien kanssa miettimään ratkaisuja esimerkiksi tähän aamuvilkkauteen. Ottakaa silloin esille nämä kotiin kehitetyt aamurutiinit niin keksitte yhdessä varmasti jotakin sopivaa myös uuteen kotiin.

Kotona käytävissä keskusteluissa on hyvä käydä läpi myös asumisen periaatteita silloin kun asutaan yhdessä vieraiden ihmisten kanssa. Aiheita joista kannattaa jutalla on esimerkiksi: muita asukkaita ei saa häiritä, jokaisella asukkaalla on omat tekemisensä ja menemisensä ja jokaisen asukkaan yksityisyyttä täytyy kunnioittaa, kenenkään muun asuntoon ei saa mennä ilman lupaa jne.

Toivottavasti näistä ohjeista on teille hyötyä. Mukavaa kesän jatkoa ja pojallenne onnea uuteen kotiin! :)

ystävällisin terveisin,
Verneri.net toimitus