Äidin hengitysvaikeuksien vaikutus sikiöön

Kysymys 

Hei! Olen nyt raskaana rv 37 ja sairastuin flunssaan. Yleisvointi on hyvä, mutta nenän tukkoisuus vaivaa, minkä vuoksi hengitys on vaikeaa erityisesti öisin kotihoidosta huolimatta. Tämän vuoksi hengitän nyt paljon suun kautta ja luin jostain, että suun kautta hengittäminen on usein ”ylihengittämistä”, joka johtaa elimistön happivajeeseen. En siis tietoisesti mitenkään hauko henkeä suun kautta, mutta lukemani perusteella suun kautta hengittäminen ei ole hyvästä. Nyt minulla onkin huoli, että voiko nenän tukkoisuudesta ja suun kautta hengittämisestä olla haittaa vauvalle/ aiheuttaa hänelle hapenpuutetta, josta voisi seurata jotain kehityshäiriöitä tai vastaavaa? Toki olen yhteydessä terveydenhuoltoon, mikäli yleisvointini huononisi tai koen, etten kotona pärjää, mutta sellainen tilanne ei nyt ole. Päiväsaikaan yleensä toinen sierain on edes auki ja hengittäminen helpompaa. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

Vastaus 

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi!

Flunssalla ja äidin tukkoisuudella ei ole havaittu haittaa sikiön kehitykselle. Ylihengittämisen eli hyperventiloinnin vaikutuksesta sikiön terveyteen kannattaa kysyä omasta neuvolasta. Hyvin todennäköisesti kaikki on hyvin, mutta mielenrauhan vuoksi asiasta on hyvä keskustella.

Voit ottaa yhtetyttä myös HUSin teratologiseen tietopalveluun. He osaavat vastata sinulle tarkemmin kysymyksiin sikiön kehitykseen haitallisesti vaikuttavista lääkeaineista ja ulkoisista tekijöistä.

Tästä linkistä löydät teratologisen tietopalvelun kotisivut ja puhelinnumeron.

Ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus

------------------------------

Oliko Verneri.netin neuvonnasta sinulle hyötyä? Jätä meille palautetta!

Vastaa palautekyselyyn tästä linkistä!