Äidinkieli?

Vuorovaikutuksen peruselementit - kontakti, läsnäolo ja vuorottelu - alkavat kehittyä yhdessäolo- ja hoitotilanteissa jo heti vauvan synnyttyä. Vauvan aloitteisiin vastataan juttelemalla, silittämällä, ottamalla syliin, hoivaamalla ja katsekontaktilla. Lapsi kasvaa kieliympäristössä, jossa hänelle puhutaan (viittomakieliset viittovat). Se kieli, mitä vanhemmat (usein äiti) käyttää muodostuu lapselle äidinkieleksi. Kaksikielisissä perheissä lapselle puhutaan kahdella eri kielellä jo ihan vauvasta lähtien. Lapsesta tulee äidinkieleltään kaksikielinen.

Lapsen ilmaisukieli voi kuitenkin olla jokin muu, mutta se kytkeytyy ympäröivään /ympäröiviin kieliin. Puhetta korvaava kommunikointikeino, esimerkiksi tukiviittomat on siten lapsen ilmaisukeino. Muiden kommunikointikumppaneiden tulisi käyttää samaa keinoa. Lisäksi lapsen käyttämän keinon rinnalla kumppanit käyttävät myös puhetta. Tärkeintä lapsen kommunikointikeinon käytössä on, että se tukee lapsen kielellistä kehitystä ja jäsentää elämää ja asioita.

Kieleen otetaan kantaa perustuslaissa ja myös vammaispalvelulaissa. Perustuslain 17 pykälässä todetaan, että ihmisillä on oikeus kieleen ja kulttuuriin. Lisäksi vammaispalvelulaissa todetaan, että vammaiselle henkilölle kunnan on järjestettävä maksuton tulkkipalvelu. Tämä koskee paitsi vaikeasti kuulovammaisia ja kuulonäkövammaisia myös puhevammaisia henkilöitä. (Lisätietoa laista Papunetin sivuilta)

YK:n yleissopimus hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja sen yksilövalitusmekanismin sisältävän valinnaisen pöytäkirjan 13.12.2006. Suomi allekirjoitti asiakirjat 30.3.2007. Yleissopimuksen 21 artiklan mukaan vammaisilla henkilöillä on mm. oikeus vastaanottaa ja välittää tietoja ja ajatuksia yhdenvertaisesti muiden kanssa. Sopimuksen allekirjoittaja hyväksyy myös sen, että vammaiset henkilöt käyttävät virallisessa vuorovaikutuksessaan puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää.

Eija Roisko
Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekin johtaja