Äkkipikaisuus asumisyksikössä
Koulutetaanko asumisyksikön ohjaajat kohtaamaan äkkipikaisia asukkaita?
Esimerkkinä toimikoot tämä KUVITTEELLINEN tilanne:
23-vuotias, lievästi kehitysvammainen Janne muutti asumisyksikköön 20-vuotiaana. Janne on luonteeltaan äkkipikainen ja hän saattaa hermostua ihan pienestäkin harmista. Esimerkiksi asuintoverin kysymys asumisyksikön yhteisissä tiloissa: "Hei Janne, kun sä olet katsonut tuon leffan loppuun, saanko mä katsoa telkkaria?" saa Jannen raivostumaan perusteellisesti ja pahimmassa tapauksessa Janne heittää kysyjää kaukosäätimellä.
Ja lauantain lautapeli-illassa ohjaaja muistuttaa kaikkia osallistujia: "Tänään on Eveliinan vuoro valita, mitä lautapeliä pelaamme ensin. Ensi viikolla on Villen vuoro". Tästä Janne suuttuu niin paljon, että hän nappaa ensimmäisen käteensä osuvan lautapelin ja heittää sen päin ohjaajaa. Seuraavaksi hän uhkaa tehdä saman Eveliinalle ja Villelle.
Miten asumisyksikön henkilökunnan pitää kohdata/ käsitellä kyseiset tilanteet?
Asiaa on käsitelty Jannen omaisten kanssa, mutta heilläkin alkavat voimat ja konstit loppua Jannen raivokohtausten kanssa.
Hei,
Esimerkkitilanne vaikuttaa varsin haastavalta ja varmaankin henkilökunnan taidot ja kyvyt hoitaa tilannetta vaihtelevat suurestikin.
Henkilökunnan vuorovaikutustaitoja ja haastavien tilanteiden kohtaamistaitoja voidaan parantaa henkilökuntaa kouluttamalla, mutta se ei yksin riitä.
Esimerkkitapauksessa tarvitaan moniammatillisen työryhmän tukea ja pohdintaa, miten Jannea voidaan parhaiten auttaa.
Jannen elämänhallinta ja tunnetilojen hallinta kuulostaa heikolta ja se ei hoidu pelkällä henkilökunnan kouluttamisella. Janne tarvitsee uusia ja paremmin toimivia toimintamalleja arkeensa ja siihen, miten selviytyä näissä tilanteissa. Janne tarvitsee henkilökunnan tukea ja yhteisesti sovittuja toimintamalleja näihin tilanteisiin.
Jannen kanssa voisi keskustella joku, jonka kanssa hänellä on hyvät välit. Lenkillä tai jotain muuta tehdessä voisi ottaa puheeksi, että mitä Janne itse ajattelee tällaisesta tavasta reagoida elämässä tapahtuviin asioihin, ja miten hän toivoisi näissä tilanteissa tehtävän: mikä häntä hänen omasta mielestään auttaisi parhaiten näissä tilanteissa.
Keskustellessa Jannen kanssa voisi myös avata sitä, mikä vastuu Jannella itsellä on käytöksestään ja että mitä hän ymmärtää yhteisten pelisääntöjen merkityksestä esim. vaikka television katselun suhteen. Kyseessä on esimerkin mukaan lievästi kehitysvammainen henkilö, joten kapasiteettia ja vastuunottokykyä käyttäytymisestä voidaan edellyttää, mutta samanaikaisesti on mietittävä näiden tukitoimia. Nyt vaikuttaa siltä, että Janne on kehittänyt käytösmallin, jolla hän hallitsee muita ja saa tahtonsa perille kenties aina perhettä ja henkilökuntaa myöden.
Ystävällisin terveisin,
Outi Raunetvuo,
Kouluttaja, KVL