Alkoholi ja raskaus

Kysymys 

Olen tällä hetkellä (25.2.) raskausviikolla 12+3. Jouluna ja uutena vuotena en vielä tiennyt raskaudestani ja join suuren määrän alkoholia juhlissa sekä 28.12. että 31.12. Tuon jälkeen olen ollut asiasta kovin huolissani. Tällä viikolla tehdyssä ultrassa kaikki oli hyvin. Pää tosin oli pienenmpi kuin muu lapsi, pää-perämitta vastasi viikkoa 12+5 ja B-mitta viikkoa 12. Olen lukenut, että alkoholinkäyttö raskauden aikana voi altistaa sikiön mm. pienipäisyydelle. Kuulostaako huolestuttavalta ja onko millään tutkimuksella tarkastettavissa mahdollisia vahinkoja?

Vastaus 

Hyvä kysyjä

Kysyin asiaa erikoislääkäri Heli Malmilta.

Hänen mukaansa on todennäköistä, että kahdella yksittäisellä alkoholin nauttimiskerralla ei ole ollut vaikutusta sikiöön varhaisessa raskaudessa.

Malmin mukaan myös pää-perämitta voi raskauden tässä vaiheessa vielä vaihdella, eikä aihetta ylimääräisiin tutkimuksiin ole. Kannattaa kuitenkin seurata tilannetta, jos osallistut raskauden edetessä muihin tutkimuksiin.

Koska pään kokoon vaikuttavat monet muutkin yksilölliset tekijät, suosittelen lisäksi ottamaan yhteyttä Väestöliiton Teratologiseen tietopalveluun, joka antaa tietoa ulkoisten tekijöiden, kuten alkoholin, aiheuttamista sikiöriskeistä. Tietopalvelun puhelin on (09) 4717 6500 ja palvelu on auki arkisin klo 9-12. Puhelu maksaa tavanomaisen verkkomaksun verran. Sähköpostikyselyihin Teratologinen tietopalvelu ei vastaa.

Ystävällisin terveisin
Kaisa Ikävalko