Alkoholin vaikutus

Kysymys 

Olen 27-vuotias ensisynnyttäjä ja huolissani sikiön altistumisesta alkoholille. En ole käyttänyt ehkäisyä yli neljään vuoteen, ja kuukautiseni ovat olleet epäsäännölliset (pitkät välit). Näistä syistä huomasin raskauteni vasta 16 rv. Olen juonut alkoholia viikoittain, mutta ainoa vahva humala tapahtui oman muistini mukaan rv 6-8. Sen jälkeen olen saattanut pahimmillaan "nauttia" pullollisen viiniä/pv. Viikottainen juominen on keskimäärin ollut 2 plo viiniä/vko. Olen ollut työttömänä, pitkä kesä ym. vaikuttaneet melko runsaaseen alkoholinkäyttöön...

Olen nyt käynyt varhaisultran, kaikki oli hyvin. Nyt odotan rakenneultraa, mutta pelkään että siitä ei ilmene kaikkia vaurioita. Olen jatkuvassa ahdistuksessa tämän asian kanssa. Pelkään todella paljon aiheuttaneeni lapselleni jotain peruuttamatonta... Onko joitakin muita sikiötutkimuksia kuin nämä kaksi neuvolan tarjoamaa tutkimusta, jolla voi selvittää lisävauriot liittyen juuri alkoholin altistukseen? Voiko mitenkään ennustaa, minkäläiset mahdollisuudet lapsellani on syntyä ja kehittyä täysin terveenä? Asia painaa mieltäni suunnattomasti ja minun on vaikea iloita tästä odotuksesta, vaikka lapsi on erittäin toivottu.

Vastaus 

Alkoholin käytölle ei ole olemassa mitään turva-rajaa raskauden aikana. Vaikutukset raskausaikana ovat kovin vaihtelevia samallakin alkoholimäärällä johtuen esim. äidin aineenvaihdunnasta ym. tekijöistä. Käyttämäsi alkoholimäärä alkuraskaudessa on melko runsas, mutta ei kuitenkaan valtava. Jos nyt raskauden huomattuasi olet ollut täysin 0-linjalla alkoholin suhteen, voinet suhtautua asiaan rauhallisesti. Mitään lisätutkimuksia asian selvittelemiseksi ei ole.

Rakenneultraääni on tärkeä. Jos omassa sairaalassasi on äitiyspoliklinikka ja siellä erikoisvastaanotto äideille, joilla on tavanomaista runsaampaa alkoholin, lääkkeiden, huumeiden käyttöä, voisit ehkä olla sinne yhteydessä ja selvittää, onko mahdollisuutta esim. yhteen ylimääräiseen ultraäänikäyntiin hieman myöhemmin raskaudessa.

Raitista raskautta!

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri