Autistinen nainen (päivitetty)

Kysymys 

Autistinen, kehitysvammainen 28 v. nainen. Puhumaton, käyttää pcs-kuvia ja tukiviittomia. Pitää erittäin paljon ruuasta, ruminoi, mitä keinoja olisi hillitsemään ruminointia? Kokeilemme parhaillaan kaalia ruokailun lopuksi, ei estä ruminointia. Valvonta ja tekemisen järjestäminen käytössä. Ruminoi viimeistään kun illalla menee nukkumaan sänkyynsä. Makuaistin kuntoutusmenetelmiä? Oppinut kuivaksi, ei käytä vaippoja kuin kotilomilla äidin luona (harvoin). Käyttää valtakeinona tahallista kastelua "kausittain", kaipaisimme uutta näkökulmaa asiaan. Sanktiona on ollut nyrkkipyykki. Itkua ja silmien painelua iltaisin, vetää pään puseron sisään piiloon?

Vastaus 

Hyvä kysyjä,

Teillä on käsissänne yksi vaikeimpia kehitysvammahuollon ongelmia. Kyseessähän on virikkeen hakeminen muuten ankeaan elämään. Jotain olisi keksittävä tilalle. Joku mieluinen musiikki uneen auttamiseksi tai mieluinen käsillä näprääminen aterian jälkeen tuskin riittää. Parikymmentä vuotta sitten eräs musiikiterapeutti kehitti tuolin, joka antoi yhtäaikaa musiikki- ja tuntovirikkeitä. Otan selvää onko niitä edelleen saatavana ja mistä. Sellainen aterian päätteeksi voisi olla kokeilemisen arvoinen.

Kysyin ruminointi-ideoita minuakin kokeneemmalta kehitysvammalääkäri Marja-Leena Hassiselta. Hän puhui purukumin mahdollisesta vaikutuksesta puremistarpeeseen, mikä saattaisi olla idea. Hän jatkoi: Jos pureminen on tärkeää, voisi olla hyvä antaa ilta-ateriaksi vain jotain velliä, joka pujahtaisi mahalaukusta nopeasti eikä siitä saisi puremisen iloa. Tyhjeneeköhän hänen mahalaukkunsa hyvin? - Gavisconia on varmaan kokeiltu ruokatorven tulpaksi. Kirurgisiakin menetelmiä on joskus käytetty, mutta asianomaiset keksivät tilalle muita viriketoimintoja, usein yhtä harmillisia.

Jos saan tietoa mainitsemastani viriketuolista, kirjoitan lisää.

Terveisin
Maija Wilska
Kehitysvammalääkäri

Lisätty 14.4.:

Rinnekodissa oli käytössä 80-90-luvuilla fysioakustinen tuoli, joka antaa musiikkielämyksiä liikkeellä ja värinällä vahvistettuna. Kokemus on rentouttava ja miellyttävä - voisi siis voittaa rumination. Tutkittuani internetiä monipolvisesti, löysin keskitetyn tiedon firmasta, joka niitä edelleen tuottaa, Next Wave Oy (www.nextwave.fi). Laite on varmaan hintava, joten sitä voisi kokeilla. Pääjärven kuntoutuskeskuksessa Lammilla on ollut sellainen lähivuosina, koska eräs musiikkiterapeutti oli käyttänyt sitä tutkimuksessa.

Jos päädytte sellaisen käyttöön hyvin kokemuksin, olisi tieto arvokas monille, joten antakaa palautetta Verneriin.

Muuten se silmien painelu antaa valonväläyksiä ja on sokeiden virikkeenä tunnettu.

Onnea yritykselle toivoen
Maija Wilska