Down-lapsen kuulon erottelu
Hei,
meillä on 4-vuotias down-lapsi. Hän ei vielä juurikaan puhu, mutta viittoo oikein mukavasti ja sanavarasto sitä kautta on jopa poikkeuksellisen laaja. Hän on myös hyvässä vuorovaikutuksessa ja innokas kommunikoija.
Nyt muutaman kuukauden ajan hänellä on alkanut tulla yhä enemmän "virheitä" viittomisessa. Hän sekoittaa viittomia toisiinsa lisääntyvässä määrin. Nakki viitotaan nyt yllättäen "karkki", eli hän on jopa muuttanut opittuja viittomia (nakki = pieni makkara aiemmin ja aikuisten viittomana). Hän kommentoi mielellään muiden puheita viittomalla ja nyt lähes päivittäin huomaan hänen vittovan useita sanoja ihan hassusti, eli sekoittaen samankuuloisia sanoja toisiinsa. Kuvista viittoessaan hän käyttää aina oikeita viittomia, joten epäilen vian olevan kuulemisessa. Hänellä on ollut aiemmin putket korvissa ja keväällä ne ovat lähteneet pois. Yhden vuoden iässä tehty kuulontutkimus oli normaali. Nytkin tuntuisi siltä, että avainten kilinä ja ovien narinat kuultaisiin ihan mukavasti. Samoin sanallisten ohjeiden noudattaminen sujuu.
Onko downin syndroomassa yleensä tälläistä "iän mukanaan tuomaa" kuullun
erottelun ongelmaa vai pitäisikö yrittää kuulon tutkimuksia? Miten kuullun erottelua voisi harjoitella kotioloissa? Hän matki mielellään sanoja omalla tavallaan, artikulointi on vielä melko puutteellinen, vaikka yritystä on. Tosin tässä on kyllä viimeisen puolenkin vuoden aikana edistytty, vaikka uusia sanoja varsinaisesti ei olekaan tullut piiiiiiiiiiiitkään aikaan.
Käytämme viittomia ja osin kuvia kommunikoinnissa. Lapsi osaa myös itse pyytää kuvaa, jos emme ymmärrä hänen viittomaa. Toki viittomien käyttö on pääasia ja vain pieni osa kommunikoinnista käydään kuvien avulla. Selkeyden vuoksi olenkin miettinyt, että pitöisikö ainakin noissa sekoittuvissa sanoissa kokeilla viittoman tukena kuvaa silloin kun se on luontevasti mahdollista?
Jos kyse on suhteellisen äkillisesti ilmenneestä pulmasta, ensimmäiseksi voisi suositella kuulontutkimusta. Varsinkin jos kuullun erottamisen ongelma on ilmennyt sen jälkeen, kun putket ovat pudonneet korvista. Loogisin selitys on konduktiivinen kuulon alennus eli se, että korvat ovat tukossa. Puhe on eri taajuudella kuin esim. avainten kilinät, joten siksi puheen erottaminen voi olla vaikeaa, vaikka muunlaisia ääniä erottelisikin. Ensimmäiseksi kannattaa siis ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin tai puheterapeuttiin.
Kuullun erottelun erityisvaikeus on suhteellisen tyypillistä ihmisillä, joilla on Down-oireyhtymä. Se on yksi syy, miksi heidän kanssaan kannattaa käyttää viittomia puheen kehityksen tukena. Erilaiset viittomat saattavat auttaa kehittyvää lasta erottamaan samalta kuulostavat sanat toisistaan - kun viittoma on erilainen - ja tehdä heitä tietoisiksi siitä, että sanojen erottelemiseen on syytä kiinnittää huomiota.
Tällainen erityisvaikeus voi helposti jäädä huomaamatta varhaisessa kielenkehityksen vaiheessa, kun sanasto on vielä vähäinen ja lapsen kanssa käytetään monipuolista kokonaisilmaisua. Kun sanavarasto karttuu ja lapselle aletaan puhua pitempiä ilmauksia ja häneltä itseltään odotetaan yhä kehittyneempää vuorovaikutusta, kuullun tarkan vastaanottamisen haasteet lisääntyvät.
Kysymykseen siitä, kannattaako kuvia käyttää viittomien rinnalla, vastaus on että kannattaa, jos se auttaa lasta. Jotta vuorovaikutus ja kommunikointi toimivat, kannattaa käyttää kaikkia niitä keinoja rinnakkain, jotka auttavat ymmärretyksi tulemisessa ja toisten viestien ymmärtämisessä. Havainnoimalla lapsen käyttäytymistä saa tietoa siitä, auttaako kuvien rinnakkainen käyttö.
Ystävällisin terveisin
Kaisa Laine
Puheterapeutti
Kehitysvammaliitto, Tikoteekki
Kaisa Launonen
Professori
Puhetieteiden laitos
Helsingin yliopisto