Down-lapsen puheen tukeminen
Hei. Meillä on 2 vuotta ja 3 kuukautta vanha down-poika. Kuulo on tutkittu normaaliksi. Meillä on tukiviittomat käytössä ja lapsi viittoi jo 11 kk iässä aloittaen itse "keskusteluja". Nyt saattaa tulla jo lauseeksi sopivia juttuja ja muita sanaryhmiä. Viimeisimmässä kuntoutuspalaverissa tuli esille, että näille lapsille olisi tyypillistä se, että sanavarasto on rajallinen. Eli kun tulee uusia sanoja, vanhoja jää pois aktiivikäytöstä. En ole löytänyt tästä mitään kirjallisuutta. Minua kiinnostaisi kovasti tuo asia.
Lapseni oppii päivittäin uusia viittomia ja kun viiton uuden sanan, on hän todella kiinnostunut siitä ja antaa minun tehdä viittoman hänen käsillään ja siten tekee itse. Hän valitsee myös kuvista hienosti asioita (esimerkiksi mitä haluaa juoda ja kolme vaihtoehtoa). Muutenkin hän on ottanut myös kuvat "omakseen" hyvin ilman, että viittominen olisi jäänyt. Olisin muutenkin kiinnostunut down-lasten puheen kehityksestä. Ja siitä, mikä heillä on oppimisen esteenä. Haluaisin tukea hänen ymmärrystään ja puhettaan mahdollisuuksieni mukaan.
Hei
Yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa tuntematta lasta. Mielestäni ei ole tieteellistä näyttöä sille, että viittomat "putoaisivat pois". Viittomien käyttö tosin vähenee, kun lapsi saa käyttöönsä esimerkiksi puheen, jolloin viittoman tarve ei ole enää suuri.
Kielelliseen oppimiseen vaikuttaa kaikilla lapsilla samoja tekijöitä, joista yksi on muisti. Jos muistikapasiteetti on suppea, ei sitä voi kuormittaa paljoa. Mutta jos lapsi on näinkin aktiivinen ottamaan vastaan lisää viittomia, ei muisti liene hänellä suuri este.
Lähtisin tämän pienen miehen kanssa tukemaan vuorovaikutusta ja kommunikointia mukavan yhdessäolon ja leikkimisen kautta, jossa mukana tulevat viittomat tai mitkä tahansa hyväksi koetut puheen tukimuodot. Lapsi ottaa vastaan juuri niin paljon viittomia kuin hän kykenee niitä hallitsemaan. Yleensä vähiten tarvitut merkit putoavat pois käytöstä - jos yleensä putoavat.
Kirjallisuutta:
Huuhtanen, K. (2001) (toim.). Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät Suomessa vuosituhannen taitteessa, Kehitysvammaliitto ry, Helsinki.
Ikonen, O. (1996). Viittoma- ja elekommunikaatio kuulevien puhevammaisten kommunikaation tukikeinona. Kirjassa: Ikonen, O. (toim.). Kehitysvammaisten lasten kommunikaatio-opetus. Taustatietoa ja ohjeita opetusta varten, 27-28. Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen oppimateriaaleja 14, Jyväskylä.
Johansson, I. (1994). Varhaisen kielenkehityksen tukeminen. Kehitysvammaliitto ry, Helsinki. (painos voi olla loppu mutta kirjastoista voi löytyä)
Launonen, K. (1998). Eleistä sanoihin, viittomista kieleen. Varhaisviittomisohjelman kehittäminen, kokeilu ja pitkäaikaisvaikutukset Downin syndrooma -lasten varhaiskuntoutuksessa. Logopedian väitöskirja. Valtakunnallisen tutkimus- ja kokeiluyksikön julkaisuja 75. Kehitysvammaliitto ry, Helsinki.
Materiaalia internetissä:
Viivi, viittomakielisen opetuksen portti
Suvi, suomalaisen viittomakielen verkkosanakirja
Tukiviittomat, tietoa Papunetissa
TerveisinAnnakaisa Ojanen, puheterapeutti
Tikoteekki, Kehitysvammaliitto