Duact raskausaikana

Kysymys 

Olisin kysynyt tällaista, kun otin raskausviikolla 23 yhteensä 6 Duact-kapselia (kahtena päivänä yhden ja kahtena päivänä kaksi) tajuamattani, että se on kielletty lääke raskaana.

Soitin Teratologiseen tietopalveluun ja sieltä sanottiin, että lääke saattaa aiheuttaa epämuodostumia ensimmäisellä raskauskolmanneksella (mutta sillähän en enää ole). Mutta sanoivat myös, että se saattaa supistaa verisuonia (myös istukassa ja napanuorassa).

Olenko siis voinut lääkkeellä saada aikaan niin pahan hapenpuutteen (jos suonet ovat supistuneet), että sikiölle olisi muodostunut kehitysvamma tai cp-vamma?

Vastaus 

Kuusi kapselia jaettuna neljälle päivälle ei ole aiheuttanut merkittävää hapenpuutetta sikiöllesi. Määrä on niin pieni, että se ei edes ensimmäisellä raskauskolmanneksella olisi vaarallinen, ja sinä käytit ne vasta toisella raskauskolmanneksella.

Et siis ole vahingoittanut Duactilla sikiötäsi.

Ystävällisin terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri