Ennenaikaiset supistukset ja hapenpuute

Kysymys 

Olen rv 32 ja minulla on ollut ennenaikaisia supistuksia jo ehkä noin 10 viikon ajan. Usein kun vaikkapa kävelen supistuksia tulee lähes koko ajan ja ne kestävät pitkään ja maha on aivan kivikova. Olen käynyt pariin otteeseen lääkärillä tarkistuttamassa kohdunsuun tilanteen ja se on ollut ok. Ennenaikainen synnytyskään ei enää näillä viikoilla huolestuta, mutta olen alkanut pelkäämään voiko supistukset aiheuttaa vauvalle hapenpuutetta? Ja jos voi niin miten pitkästä supistus pitää olla, että sikiölle voisi muodostua merkittävää hapenpuutetta esim. aivovaurion muodostumiseksi?

Vastaus 

Ei ole mitään selvää minuuttimäärää tai supistuksen voimakkuutta, joilla voisi arvioida olevan vahinkoa sikiölle. Tälläinen tilanne on kuintenkin erittäin epätodennäköinen supistuksilla, joilla ei edes tapahdu mitään muutosta kohdunsuulla. Ei edes niin voimakkailla supistuksilla kuin synnytyksen yhteydessä, nähdä muutoksia sikiön voinnissa kuin aniharvoin ja silloinkin yleensä lapsivesi on mennyt, joten napanuora joutuu herkemmin puristukseen.

Supistukset, joita esiintyy etenkin rasitukseen (esim. kävelyyn) liittyen, eivät myöskään ole luonteeltaan samalla laillla sikiötä ja napanuoraa "puristavia" kuin varsinaiset synnytyssupistukset. Toisaalta, on suositeltavaa välttää tilanteita, joissa kohtu supistelee pitkään. Hyvin liikkuva sikiö myös yleensä voi hyvin. Ennenaikaisia voimakkaitakin (kunnes synnytyksen yhteydessä sitten kokevat oikeasti voimakkaita) supistuksia kokevat useat odottajat eikä niillä olevaikutusta sikiön vointiin. Uskoisin, että voit olla rauhallisin mielin.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri