F83 vai F70.0?

Kysymys 

Meillä on 16-vuotias nuori, joka on adoptoitu 6-vuotiaana ulkomailta lastenkodista. Jo alkuvaiheessa häntä tutkittiin Lasten ja nuorten sairaalassa ja annettiin diagnoosi F83. Nyt kun hän on lopettamassa peruskoulua (EMU), hänelle tarjotaan lievää kehitysvammastatusta F70.0. ja meidän itsemme pitäisi siitä päättää. Akateemiset taidot ovat 7-10-vuotiaan tasolla, mutta arkipäivän taidot suunnilleen ikätasoa sosiaalisten kykyjen ollessa vahvoja. Päällepäin hän ei vaikuta vammaiselta. Hän on hyvinkin oma-aloitteinen ja pitää yllä laajaa kaveripiiriä, junailee ja hoitaa itsenäisesti asioitaan. Toisaalta hän pelkää ilmituloa ja peittelee sitä, ettei ymmärrä rahaa ja aikaa kunnolla.

Mitä haittaa ja hyötyä kehitysvammastatuksesta on? Menettääkö hän äänioikeuden tai muita kansalaisoikeuksia? Onko diagnoosi jossain yleisessä rekisterissä, josta se pomppaa aina työterveyslääkärin ruudulle esim. työhönottotarkastuksessa? Leimaako se ihmisen kokonaan? Entä saisiko F83:lla samanlaisen turvaverkon, kuntoutusrahat ym.? Mikä se ero on käytännössä? Nyt pojan nuorisolääkärintodistukseen kirjoitettiin F83/F70.0 ja annettiin oikeus ajokorttiin jne. Voiko tuollaista rajalla olevaa kaksoisdiagnoosia pitää pitkään?

Vastaus 

Diagnoosiluokka F83 tarkoittaa monimuotoista kehityshäiriötä. Sillä viitataan useimmiten ADHD-tyyppiseen kehityshäiriöön. Aikaisemmin puhuttiin MBD:stä.

Siinä on kysymys aivojen toiminnasta. Lapsen tai nuoren aivot eivät pysty käsittelemään ympäristöstä tulevaa ärsykkeiden tulvaa ihan sillä tavoin kuin hyvä olisi. Yksi oppimisen ongelma, mikä on yhteistä monimuotoisille kehityshäiriöille, on vaikeus olla tarkkaavainen silloin kun pitäisi. Lapsi tai nuori voi olla hyvin tarkkaavainen, kun on mieluisasta ja innostavasta asiasta kyse, mutta tavallisiin ja tylsiin aikuisten juttuihin hän ei osaa pysähtyä. Tai sitten hän ryhtyy johonkin toimintaan hetkeksi, mutta pian homma ikään kuin hajoaa käsiin. Tulee kaikenlaista muuta mieleen tai tulee jokin muu ärsyke, joka vie huomion. Aina sattuu ja tapahtuu eikä lapsi tai nuori ennätä kunnolla oppimaan uusia asioita, kun se oppiminen jää aina vähän kesken.

Hyvät sosiaaliset taidot pelastavat paljon, mutta eivät yksinään riitä elämästä selviytymiseen. Kaikille näille laaja-alaisille ja monimuotoisille oppimisvaikeuksille on ominaista, että erot ikätovereihin vain kasvavat vuosien mittaan ns. koulutaidoissa, mutta vaatimukset ja odotukset ovat kuitenkin kaikille samat. Se on monelle nuorelle aika hankala yhtälö. Se, että oppimisen ja ymmärtämisen vaikeuksista on diagnoosi, voi ratkaisevalla tavalla helpottaa pääsyä ammatilliseen erityisopetukseen ja kuntouttaviin toimenpiteisiin ja myös turvata toimeentuloa. Kun diagnoosiksi tarjotaan lievää kehitysvammaisuutta, halutaan ilmeisesti viestittää, että erot oppimistuloksissa ovat ikätovereihin nähden sen verran suuret, että tämä nuori tarvitsee jo erityisiä järjestelyjä tulevaisuutensa rakentamiseen.

Kehitysvammadiagnoosista ei pitäisi olla mitään haittaa. Kehitysvammaisella ihmisellä on täsmälleen samat kansalaisoikeudet kuin muillakin eikä kehitysvammaisia ole enää vuosikymmeniin rekisteröity minnekään. Kehitysvammadiagnoosi ei sulje yhtään mahdollisuutta pois, mutta saattaa tuoda niitä lisää. Esimerkiksi peruskoulun jälkeen pääsy ns. valmentavaan ja kuntouttavaan opetukseen ennen varsinaisia ammattiopintoja voi helpottua, ja se on useimmille kuvatun kaltaisille nuorille totisesti tarpeen. Pääsy ammatilliseen erityisopetukseen voi helpottua, kun on diagnoosi selkänojana. Kelan myöntämän nuoren kuntoutusrahan saaminen opintojen tueksi ei ainakaan vaikeudu. Kehitysvammapalveluiden puolelta voi olla helpompaa löytää asumisvalmennusta ja työhönvalmennusta sitten, kun muutto pois lapsuudenkodista ja oman työpaikan etsiminen tulevat joskus ajankohtaisiksi.

Lievästi kehitysvammaiset nuoret elävät kaiken kaikkiaan yllättävän samankaltaista elämää muihin nuoriin verrattuna. Tämän päivän vammaispolitiikassa korostetaan lisäksi yhdenvertaisia mahdollisuuksia myös vammaisille ihmisille. Niinpä en olisi huolissani.

Suosittelen lisäksi tervettä suhteellisuudentajua suhtautumisessa näihin diagnooseihin. Ne voivat olla käyttökelpoisia tietyissä tilanteissa ja eritoten suhteessa Kelan myöntämiin kuntoutuksiin ja etuuksiin, mutta eivät ne mitään elämää suurempaa ole. On diagnoosi tämä tai tuo, ei se tee ihmistä toiseksi. Ihminen on aina enemmän kuin diagnoosinsa. Tässäkin tapauksessa, mitä kysymys koskee, nuoren elämäntarina ensimmäisten elinvuosien aikana on taatusti jättänyt jälkiä, joita jokin koodi F70.0 ei pysty koskaan eikä alkuunkaan kuvaamaan.

Psykologi Heikki Seppälä
Kehitysvammaliitto