HCG-arvot

Kysymys 

Hei. Asiani koskee alkuraskauden hcg-pitoisuuksia. Hakeuduin lääkäriin jatkuvan ylipitkän kierron takia (44vrk) ja ultrassa todettiinkin n.5 viikkoinen alkio. Kotona tehty raskaustesti näytti silloin neg., joten hakeuduin tarkempiin tutkimuksiin viikon päästä. Tällöin hcg-arvot olivat nousseet (19), kohtu suurentunut ja kohdussa oli 1cm alkio/ruskuaispussi. Omasta mielestäni hedelmöitys olisi kuitenkin tapahtunut vasta viikko ennen ens.ultraa ja siten toisella lääkärikerralla hedelmöittymisestä olisi kulunut vasta 2 viikkoa. Tällöin ovulaatio olisi tapahtunut kierron 7. päivä, tosin kuukautisvuoto oli erit. vähäistä. Miksi Hcg-arvot ovat alle viitearvojen? Jos lääkäri määrittää alkion tämän ikäiseksi niin eikö silloin syke kuuluisi? Saako alkio siten niukasti happea? Lääkärin mukaan tilannetta katsotaan kahden viikon päästä. Onko keskenmeno todennäköistä ja voiko istukan vajaatoiminta vaurioittaa mahdollista sikiötä?

Vastaus 

Hyvä kysyjä! Tiedustelin asiaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Maarit Peipolta Väestöliitosta. Hän vastasi kysymykseesi seuraavasti:

"Alkion pää-perä-mitta 1 cm vastaa 5 viikon ikäistä alkiota ja merkitsee seitsemän viikkoista raskautta. Kohonnut, yli 5 U/l oleva hCG-pitoisuus sopii raskauteen ja sen arvo 19 U/l on seitsemänviikkoiseen raskauteen nähden normaali. Viiden alkioviikon iässä verenkiertoelimistö on kyllä jo pitkälle muodostunut, mutta sydämen sykkeen havaitsemiseen ei kliinisessä käytössä olevien ultraäänilaitteitten erotuskyky yleensä vielä aivan riitä.

Todetuista raskauksista noin 15 prosenttia menee kesken ensimmäisellä raskauskolmanneksella. Viisiviikkoisesta alkiosta tehdyllä ultraäänitutkimuksella tulevan keskenmenon mahdollisuutta ei käsittääkseni voi millään sulkea pois. Kertomanne perusteella ymmärtäisin, että lääkärinne on todennut normaalin alkuraskauden eikä mitään hälyyttävää istukan toiminnan tai muun suhteen.

Sekä tutkimustieto että laaja kokemus ovat osoittaneet, että omat havainnot kehon toiminnasta ja niistä tehdyt johtopäätökset eivät aina ole yhtäpitäviä todella tapahtuneen kanssa. Kotiraskaustestin negatiivisuus ilmoittamassanne vaiheessa ei myöskään ole huolestuttavaa. Luottaisin lääkärinne tekemiin havaintoihin raskautenne kestosta ja tilasta.

Kysymyksenne kuuluu varsinaisesti synnytys- ja naistentautiopin piiriin eikä edustamani erikoisalan perinnöllisyyslääketieteen alueeseen ja vastasinkin siihen yleislääkärinä. Asian teitä huolestuttaessa neuvoisin keskustelemaan siitä yksityiskohtaisemmin gynekologinne kanssa."

Ystävällisin terveisin Mira Vihmo