Henkilökohtainen avustaja

Kysymys 

Hei!

Lapsellemme suositeltiin henkilökohtaista avustajaa kouluun sekä iltapäiväkerhoon. Sitä ei kuitenkaan saatu, eikä neurologin lausuntoa millään tavoin huomioitu luokan henkilöstömäärässä. Onko kunnalla päätäntävalta kokonaan näissä asioissa ja voivatko he sivuuttaa lääkärinlausunnot kokonaan? Tiedän toki, että kyseessä on suositus, mutta mitä vanhemmat voivat tehdä tässä tilanteessa? Onko olemassa mitään lakia mikä säätelisi millään tavoin kehitysvammaisen koululaisen oikeuksia?

Vastaus 

Kysymyksestä ei käy ilmi, miten lapsenne koulunkäynti tällä hetkellä sujuu. Huoli on kuitenkin herännyt, koska neurologisia tutkimuksia on tehty. Neurologin lausunto avustajan tarpeesta tarkoittaa varmaankin sitä, että hänen mielestään lapsenne tarvitsee yksilöllistä tukea oppimiseensa ja kenties myös koulutyöhön keskittymiseen.

Sitten kun tämä kaikki siirretään nykyisen koulumaailman kielelle, puhutaan oppilaan oikeudesta joko tehostettuun tukeen tai erityiseen tukeen. Nämä ovat perusopetuslain käsitteitä. Tehostettu tuki tarkoittaa sinne omaan opetusryhmään tuotua tukea eri muodoissaan, mitä se sitten onkaan. Erityinen tuki tarkoittaa erityisopetusta kaikkine siihen liittyvine järjestelyineen, joskus opetusta erityisryhmässä tai -luokalla.

Lapselle pitää ensin tehdä henkilökohtainen oppimissuunnitelma, joka perustuu huolelliselle arvioinnille oppilaan oppimisedellytyksistä ja koulusuoriutumisesta. Se valmistellaan yhteistyössä vanhempien ja oppilaan itsensä kanssa ja vahvistetaan moniammatillisessa oppilashuoltotyöryhmässä. Siinä sitten määritellään ne ratkaisut, mitä tarvitaan oppilaan koulunkäynnin tukemiseen. Pohditaan esimerkiksi, missä kouluaineissa tukea tarvitaan, missä taas mahdollisesti ei. Voidaanko tuki antaa tukiopetuksena vai onnistuuko sellainen järjestely, että luokassa on välillä kaksi opettajaa tai kouluavustaja koko ryhmää varten opettajan työparina?

Koululla (lue: kunnan sivistystoimella) on tosiaankin päätäntävalta siinä, miten paljon avustajia käytetään oppilaiden tarvitseman tuen järjestämiseen. Kouluilla on tänään käytössä monenlaisia keinoja, joihin on hyvä tutustua, mutta joskus se avustajan saaminen on tosiaankin paras keino. Onko asia näin myös tässä tapauksessa, siihen ei näillä tiedoilla voi ottaa kantaa. Mutta sen laki sanoo, että oppilaalle on annettava hänen tarvitsemansa tuki.

Koulun sisällä asia etenee niin, että siellä on lähdettävä ensin tekemään perusteellinen arvio oppilaan tuen tarpeesta ja siihen vastaamisesta. Sitten mietitään ratkaisuja ja toimenpiteitä ja vasta siinä kohdassa kaivetaan lääkärin lausunto esiin. Pitkän kaavan mukaan pitää mennä tässäkin asiassa.

Heikki Seppälä
Erityisasiantuntija
Kehitysvammaliitto