Huono käytös

Vastaamista olisi kovasti helpottanut, jos kysyjä olisi kuvaillut tarkemmin sekä nuorta itseään että niitä tilanteita, mitkä saavat kyseisen murkun sylkemään. Eikä tämä ole ollenkaan yksinkertainen kysymys muutoinkaan. Yhtälö ei mene niin, että kehitysvammaisuus + murrosikä + negatiiviset asiat = sylkeminen. Tähän tarvitaan vähän enemmän mietiskelyä.

Myös kehitysvammaisen nuoren murrosikä voi mennä hankalaksi. Hormonaaliset ja voimakkaan kasvun aiheuttamat muutokset kehossa ovat jo yksin hämmentäviä ja kehitysvammaisen nuoren edellytykset tajuta muutoksia omassa itsessään ovat muita nuoria heikommat. Hämmennys voi olla suuri.

Mutta usein muutos ihmissuhteissa on vielä suurempi asia pureskeltavaksi. Pienemmät lapset eivät näytä tuijottelevan erilaisia ikätovereitaan sen kummemmin ja kehitysvammainen ikätoveri voidaan hyväksyä koko lailla mutkattomasti. Mutta nuoruusikään tultaessa muiden samanikäisten suhtautuminen muuttuu sekä itseensä että toisiinsa, ja kehitysvammainen nuori voi siinä jäädä syrjään. Se tekee yleensä kipeää ja näkyy käyttäytymisessä ärtyisyytenä ja masentuneisuutenakin. Kehitysvammainen tai ei, nuori haluaa pysyä menossa mukana eikä enää niele sitä pienen lapsen roolia, mikä hänelle tässä pelissä jää, sitä, että hän jää leikkimään legoilla, kun muut menevät discoon. Eikä tätä paranna yhtään, jos äiti ja isä pitävät häntä edelleen liiaksi suojattuna isoksi kasvamisen kokemuksilta.

Sitten ollaan siinä tilanteessa, että kaikki ärsykkeet vain ärsyttävät eikä oikein siedä mitään. Ja sitten kun äiti tai isä tulee hoputtamaan kumisaappaista, pitää jo sylkäistä. Erityisesti, jos oma ilmaisukyky ei riitä parempaan. Tästä tulee ajan mittaan kielteisen vuorovaikutuksen kierre, joka pitää purkaa auki ihan muilla konsteilla.

Siihen, mitä nämä muut konstit voisivat olla, tarvittaisiin hieman enemmän tietoa kyseisestä nuoresta, hänen kommunikointi- ja toimintakyvystään. Johtoajatus on se, että nyt tarvittaisiin mielialaa kohottavaa seikkailua, sellaista, joka on ennenkuulumatonta ja vähän vaarallistakin ja jota pienet lapset eivät missään tapauksessa saa vielä tehdä. Se voi olla telttayö villissä luonnossa tai jalat rakoille hiertävä kiipeäminen näköalakukkulalle tai nahkaa myöten kasteleva veneretki saareen. Se voi olla ensimmäinen yö poissa kotoa, kioskilla käynti omin päin. Mitä vain. Ehkä saatte ajatuksesta kiinni. Te olette nyt joutumassa hänen kanssaan jumitilanteeseen: hän sylkee ja te pistätte hänet siivoamaan ja hän sylkee ja niin edelleen. Yksikään jumi ei ratkea kiertämällä vielä tiukempaan. Jokainen muttereiden kanssa pelannut tietää sen. Siinä pitää löysätä ja vaihtaa osat kokonaan uusiin ja yrittää sitten uudelleen.

Ystävällisin terveisin
Heikki Seppälä
Psykologi
Kehitysvammaliiton tutkimus- ja kehittämiskeskuksen johtaja