Ilmainen päivähoito?

Kysymys 

Perheessämme on 3-vuotiaat kaksoset ja 1-vuotias Downpoika. Olemme anoneet päiväkotipaikkaa vuoden alusta. Ei löydy. Olen palaanassa töihin siis vasta ensi syksynä, jolloin olemme ehkä paremmalla onnella saamassa lapset hoitoon. Haluamme päiväkotipaikkaa kunnalliselta, koska sitä on meille suositeltu nimen omaan Downlapsellemme kehitystä tukemaan.

Olen saanut kuulla, että jotkut kehitysvammaiset lapset ovat saaneet ilmaisen hoidon ja jopa taksikuljetuksen. Onko näistä asioista olemassa jotain painettua tekstiä jossakin. Aion kyllä ottaa asiat esille oman palveluohjaajan kanssa ja sosiaalityöntekijämme kanssa, mutta haluaisin tietää mistä voisin tarkistaa itsekin "soveltuvuuskriteerejä" näihin asioihin.

Vastaus 

Hei,

Joissain tapauksissa on mahdollista, että jos lääkäri tai muu vastaava asiantuntija suosittelee päivähoitoa kuntoutuksellisista syistä, voi vammainen lapsi saada päivähoidon kuntoutuksena ja siten maksuttomana.

Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvyys tai pääsääntö. Aina harkitaan tapauskohtaisesti. Jos pääasiallinen syy on työssäkäynti, niin on aika vaikea saada lasta sen jälkeen kuntouttavaan päivähoitoon, ellei päivähoidon kuntouttavaa tarvetta ole todettu ennen työn alkamista, ja lapsi mennyt päivähoitoon tästä syystä ennen kuin työ on alkanut.

Tietoa saa laeista ja ennakkopäätöksistä. Lue Vernerin sivuilta http://www.verneri.net/yleis/"Palvelut ja etuudet" tekstit.

Tässä katkelma eräästä hallinto-oikeuden päätöksestä:

"Lasten päivähoidosta annetun lain 2 §:n mukaan lasten päivähoitoa voivat saada lapset, jotka vielä eivät ole oppivelvollisuusikäisiä sekä milloin erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa ole muulla tavoin järjestetty, myös sitä vanhemmat lapset.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 1 §:n mukaan kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä.

Saman lain 4 §:n 2-kohdan mukaan kehitysvammaisten erityishuolto on maksutonta lukuun ottamatta kehitysvammaisen ylläpitoa. Alle 16-vuotiaalle annettava osittainen ylläpito on kuitenkin maksutonta.

Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1§:n mukaan erityishuoltoa annetaan henkilölle, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluksia. Erityishuollon tarkoituksena on edistää suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, hänen omintakeista toimeentuloaan ja sopeutumistaan yhteiskuntaan sekä turvata hänen tarvitsemansa hoito ja muu huolenpito.

Kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki on hallinto-oikeuden käsityksen mukaan päivähoitolakiin ja perusopetuslakiin nähden erityislaki, jota on sovellettava kehitysvammaisen päivä- ja iltapäivähoitoon silloin, kun kaikille lapsille tarkoitetut päivähoitolain tai perusopetuslain mukaiset palvelut eivät riitä kattamaan lapsen hoidon tarvetta tai hoidon tarpeen on katsottava johtuvan, ottaen huomioon lapsen ikä, ensisijaisesti hänen kehitysvammastaan.

Alle 6-vuotiaat lapset ovat päivähoidossa pääsääntöisesti vanhempien työssäkäynnin johdosta. Kun päivähoitoa järjestetään pääasiassa tästä syystä, on myös kehitysvammaisen lapsen päivähoito maksullista samalla tavoin kuin samanikäisen terveenkin lapsen. Päivähoitopäivän aikana voidaan antaa esimerkiksi puheterapiaa, mutta tämä ei yksin voi olla perusteena sille, että päivähoito katsottaisiin vammaisenkaan lapsen osalta pääasiassa muusta kuin vanhempien työssäkäynnistä johtuvasta syystä järjestetyksi.

Päivähoitoa voidaan kuitenkin järjestää myös vanhempien työssäkäynnistä riippumatta lapsen kuntoutuksellisten tarpeiden johdosta. Mikäli päivähoitoa järjestetään ensisijaisesti kehitysvammaisen lapsen erityisen yksilöllisen hoidon ja huolenpidon turvaamiseksi tavoitteena edistää hänen suoriutumistaan päivittäisistä toiminnoistaan, on kysymyksessä kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen erityishuolto, joka asiakasmaksulain 4 §:n 2-kohdan perusteella on annettava maksuttomana."

Terveisin,

Kirsi Mäkinen

Lakimies, VT

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry