Jouduin pois kehitysvammaisten työtoiminnasta

Kysymys 

Minut laitettiin pois kehitysvammaisten työtoiminnasta, vaikka olen kehitysvammainen. Johtaja sai tietää, että on rikosrekisteri. Voiko noin tehdä kehitysvammaiselle, vaikka olisi rikosrekisteri pahoinpitelystä?

Vastaus 

Hei,

Sinulle on ilmeisesti myönnetty työtoimintapalvelu, ja tämä on kirjattu erityishuolto-ohjelmaasi (EHO). Eli on katsottu, että tarvitset vammasi takia erityishuollon palvelua.

Jos työtoimintapalvelu on sinulle myönnetty, on sinulla jatkossakin oikeus saada työtoimintapalvelua. Pahoinpitelytuomiosi ei ole peruste lopettaa työtoimintapalvelua.

Työtoimintapalvelua voidaan järjestää monella eri tavalla. Sitä voidaan siis järjestää jotenkin muutenkin kuin sinulle tutussa työkeskuksessa. Työtoimintapalvelu pitää järjestää sinulle sopivalla ja etusi mukaisella tavalla.

Tilannetta kannattaa ensin selvittää omassa työkeskuksessa. Työkeskuksen henkilökunta voi kutsua koolle tapaamisen, johon kaikki riidan osapuolet osallistuvat. Tilanteessa voi käyttää myös ulkopuolista sovitteluapua.

Jos keskustelu työkeskuksessa ei auta, eikä riidan osapuolten ole enää mahdollista käydä samassa työkeskuksessa, pitää selvittää muita vaihtoehtoja järjestää sinulle työtoimintaa tai jotakin muuta mielekästä päiväaikaista toimintaa. Vaihtoehtona voi olla esimerkiksi toinen työkeskus tai joku muu toiminta yhdessä henkilökohtaisen avustajan kanssa.

On kotikuntasi sosiaalitoimen vammaispalvelun tehtävä etsiä sinulle jotakin muuta toimintaa. Jos et voi enää palata vanhaan työkeskukseen eikä tilalle löydetä mitään muuta, voit ottaa yhteyttä kunnan sosiaaliasiamieheen.

Ystävällisin terveisin,
Tanja Salisma
lakimies
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry