Kehitysvammaisen pakonomainen ostamisen ja hamstraamisen tarve

Hei!

Veljelläni on Downin syndrooma ja hänellä on downeille tyypillisesti hyvin vakiutuneet rutiinit. Hän asuu perheemme (minä, vanhempamme ja muut sisarukset) avustamana omassa kodissaan. Ruokailut hoidetaan niin, että hän tulee joka päivä sovitusti jonkun meidän luo päivälliselle, mutta aamupalat ja lounaat hän syö kotonaan/työkeskuksella. Ohjattuja harrastuksia on, ja hän käy myös työkeskuksella neljä kertaa viikossa.

Huomasimme, että hän alkoi lihoa valtavasti pari vuotta sitten. Yritimme korjata ruokavaliota paremmaksi ja katsoa hänelle liikkuvampaa harrastusta, jossa hän haluaisi käydä, ja sellainen löytyikin. Lihominen silti jatkui. Kerran sitten näin, kun hän käveli ruokakaupasta muovikassit täyteen ahdettuna ja suorastaan polvet notkuen: hän oli ostanut 40 pullapussia. Hänen kotonaan oli piilotettuna eri paikkoihin vielä 230 pullapussia. Ilmeisesti näitä syömällä oli paino noussut 20 kiloa, mutta miksi ihmeessä pullaa oli hamstrattu kotiin niin paljon? Osa oli mennyt vanhaksi jo kuukausia sitten, eli jotain todella jää syömättäkin.

Tätä pullaepisodia aiemmin hän on ostanut usean kuukauden aikana pakonomaisesti maisemakortteja parin tuhannen euron edestä ennen kuin "jäi kiinni", ja hänellä oli jossain vaiheessa myös liian pienten talvikenkien osteluvimma, johon upposi satoja euroja. Muitakin vastaavia ollut, mutta noissa edellä mainituissa tapauksissa hän on käyttänyt tilinsä tyhjäksi, ja tämä viimeisin pullajuttu kyllä vie terveyden.

Vammaispalveluihin on oltu yhteydessä ja käyty kaiken maailman ravintoterapeutit ja muut läpi, mutta asioihin ei tule muutosta. Mikä neuvoksi? Jostainhan tuo oire on, mutta kyseltäessä ei tule muuta vastausta kuin "en tiedä". Hän on hamstraillut esineitä jo lapsesta asti, mutta aikuisena ne eivät ole enää tikkuja tai kiviä, vaan näitä kalliita ja nyt terveydenkin pilaavia asioita.