Kehitysvammaisuus ja seksi

Kysymys 

Ketä kuunnellaan täysi-ikäisten kehitysvammaisten seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa? Voiko henkilö itse päättää harrastaako seksiä ja kenen kanssa? Vai onko holhoojalla/edunvalvojalla tähän jotain valtaa esim. lain puitteissa?

Vastaus 

Edunvalvojan määräys annetaan yleisimmin vain omaisuuden ja taloudellisten asioiden hoitamista varten. Päämies päättää itse omaan elämäänsä liittyvistä henkilökohtaisista asioista. Jossain poikkeustapauksissa tuomioistuin voi määrätä, että edunvalvoja edustaa päämiestään myös hänen henkilöään koskevissa asioissa.

Holhoustoimilain 29 §:ssä on kuitenkin luettelo asioista, joista edunvalvoja ei voi koskaan päättää päämiehensä puolesta. Lain mukaan edunvalvoja ei voi päämiehensä puolesta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen, tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista, tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa päämiestään muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen. Seksin harrastaminen on niin henkilökohtainen asia, että siitä ei edunvalvoja voi päättää päämiehensä puolesta, eikä myöskään täysi-ikäisen vanhemmat. Kehitysvammainen on täysi-ikäinen täytettyään 18 vuotta. Aikuisen kehitysvammaisen pitää voida elää kuten aikuiset ja valita kumppaninsa ja elämäntapansa.

Terveisin
Sirkka Sivula
Vammaisasiamies, Kehitysvammaisten Tukiliitto