eettinen kysymys

Tämä asia ei taida tulla kunnolla selväksi neuvolassa kun tuohon edellä mainittuun käsitykseen aina silloin tällöin törmää siis että downin srd tai muut kehitysvammat tulisivat ilmi noissa seulontatutkimuksissa. Itselleni syntyi kohta kuukausi takaperin pikkuinen tyttö, joka läpäisi kaikki seulat, siis niskapoimu-ultran ja seerumiseulan eikä rakenneultrassakaan näkynyt mitään poikkeavaa. Tytöllä todettiin silti pian syntymän jälkeen Downin syndrooma. No, tyttö on muutoin terve - ei sydän eikä muitakaan elimellisiä vikoja ja on hurjan suloinen. En viitsi pohtia mitä olisin tehnyt jos olisi downista tiennyt.

niin piti siis tietenkin kirjoittaa että tulisivat aina ilmi..

Niin, ja sitten tulee paljon niitä vääriä hälytyksiä eli on niskaturvotusta ja veriarvot hälyttävät. Rakenne uä on luotettava jossain määrin, jos kokenut lääkäri sen tekee ja n. 50% sairauksista/vammoista todetaan. Mutta jatkotutkimukset kuten lapsivesipunktio ja istukkabiobsian pitäisi olla luotettavia downissa ja jossain muussa.

Totta, kaksoisseula ei ole riittävän tehokas seuloakseen kaikki downit (kamala termi!) mutta lv-punktiolla ja biopsialla saa 100% varmuuden diagnoosista. Toki voi olla muukin kromosomipoikkeama, sydänvikoja tai rakenteellisia poikkeamiahan sillä ei nähdä.

itse sain t21-diagnoosin sikiöstä jokin aika sitten ja huomenna olen menossa keskeytykseen. Mieli on paha ja syyllisyydentunteet ovat hirveät, mutta meille tämä on oikea ratkaisu. Nostan kovasti hattua ja kunnioitan heitä,jotka diagnoosista huolimatta jaksavat ottaa haasteen vastaan ja synnyttää pienokaisensa! Olette vahvoja ihmisiä!

Todennäköisesti suurin osa ihmisistä ei ole valmis vammaisen lapsen äidiksi ennenkuin saavat hänet. Itse vaikeasti monivammaisen lapsen äitinä uskon, että jokainen ihminen kestää kyllä sen pohja kosketuksen kun vammainen lapsi syntyy. Eihän kukaan valitse vammaista lasta vaikka seuloista kiinni jäisi vaan sen oman lapsenšvammoistaan huolimatta. Minusta ei koskaan pitänyt tulla vammaisen lapsen äitiä siksi kävin seuloissakin. No mikään kun ei takaa sitä valio kappaletta kenellekkään. Minä olen onnellinen siitä, että lapseni sai syntyä juuri sellaisena kuin on. En häntä pois vaihtaisi vaikka välillä kiroankin kaikkea mahdollista. Todennäköisesti olisin minäkin päätynyt aborttiin jos minulle olisi lueteltu se vika lista mikä lapsellani voi olla. Sen listan takaa voi olla hyvinkin vaikea nähdä lasta tai sitä hyvää elämää jota ihmiset viettävät vammoistaan huolimatta.

Olen samaa mieltä Marin kirjoituksesta, että ihmiset eivät varmasti näe keskeyttäessään raskautta muuta kuin "vikalistan" mitä annetaan. minä synnytin yllätys-downin, eli diagnoosi tuli vasta lapsen synnyttyä. Poika on nyt vajaa vuoden ja muuten täysin terve. Hän on hyvin kehittynyt eikä poikkea tavallisesta lapsesta vielä mitenkään. Aurinkoinen pieni mies hymyilee paljon, halailee jo nyt mielellään, on kiltti kuin mikä, reipas pieni poika. Voi kun ihmiset näkisivät, mitä menettävät kun päättävät raskauden.
Myönnän toki että olin shokissa kun tämä yllätys paljastui. En olisi uskonut että omalle kohdalle osuisi vammainen lapsi. Mutta onneksi en tiennyt ennalta, onneksi en joutunut päättämään lapsen elämästä. Ja onneksi minulla on tämä ihana poika.



Pojastani ei varmasti tule professoria tai aivokirurgia mutta ehkä onnellinen ja rakastava ihminen, myötätuntonen ja ystävällinen - kuka tietää. Ja eikö ne arvot ole enemmän kuin moni meistä "taviksista" pystyy koskaan tarjoamaan. Minä sanon että meillä on kehitysvammaisilta opittavaa eikä suinkaan päinvastoin. Olkaamme siis nöyriä sen lahjan edessä, että saamme kehitysvammaisen lapsen opettamaan elämän tärkeitä asioita: lähimmäisen rakkautta, empatiaa, hetkessä elämistä jne.

Toivon että tietoa tulee lisäasiasta, ei vain vikalistoja vaan myös tietoa siitä kuinka kaunista elämä voi olla erityislapsen kanssa.

Olen samaa mieltä Marin kirjoituksesta, että ihmiset eivät varmasti näe keskeyttäessään raskautta muuta kuin "vikalistan" mitä annetaan. minä synnytin yllätys-downin, eli diagnoosi tuli vasta lapsen synnyttyä. Poika on nyt vajaa vuoden ja muuten täysin terve. Hän on hyvin kehittynyt eikä poikkea tavallisesta lapsesta vielä mitenkään. Aurinkoinen pieni mies hymyilee paljon, halailee jo nyt mielellään, on kiltti kuin mikä, reipas pieni poika. Voi kun ihmiset näkisivät, mitä menettävät kun päättävät raskauden.
Myönnän toki että olin shokissa kun tämä yllätys paljastui. En olisi uskonut että omalle kohdalle osuisi vammainen lapsi. Mutta onneksi en tiennyt ennalta, onneksi en joutunut päättämään lapsen elämästä. Ja onneksi minulla on tämä ihana poika.



Pojastani ei varmasti tule professoria tai aivokirurgia mutta ehkä onnellinen ja rakastava ihminen, myötätuntonen ja ystävällinen - kuka tietää. Ja eikö ne arvot ole enemmän kuin moni meistä "taviksista" pystyy koskaan tarjoamaan. Minä sanon että meillä on kehitysvammaisilta opittavaa eikä suinkaan päinvastoin. Olkaamme siis nöyriä sen lahjan edessä, että saamme kehitysvammaisen lapsen opettamaan elämän tärkeitä asioita: lähimmäisen rakkautta, empatiaa, hetkessä elämistä jne.

Toivon että tietoa tulee lisäasiasta, ei vain vikalistoja vaan myös tietoa siitä kuinka kaunista elämä voi olla erityislapsen kanssa.

Näinä päivinä kun yllätys-down-lapseni on täyttänyt vuosia, ajatukset palaavat vahvasti hänen syntymänsä ympärille. Hyvin sujunut odotus oli saada ikävän lopun. Minulle oli sovittuna äitiysneuvolaan normaali käynti viikolla 37. Terveydenhoitaja soitti viikkoa ennen ja aikaisti käyntiä omien menojensa vuoksi, perjantaista alkuviikkooon. Käynnillä havaittiin, että sydänäänet olivat vaimeammat kuin aiemmin. Muistaakseni seuraavana päivänä menin äitiyspolille, mistä jätettiin osastolle synnytystä odottamaan. Siellä mittailtiin sydänääniä. Aamun tultua sydänäänien perusteella lapsi piti saada syntymään välittömästi. Sektiolla lapsi saatiin pelastettua, hoitojen piiriin. Ikuisesti muistan, että tämä ratkaiseva päivä oli torstai, päivää ennen kuin piti olla alkuperäinen neuvola-aika.
Nyt lapsesta on varttunut elämäniloinen koululainen. Tällaisten kokemusten äärellä sitä kokee olonsa aika pieneksi. Monia asioita voimme valita tai päättää, mutta sittenkin paljon asioita tapahtuu tahdostamme riippumatta.

Haluaisin muistuttaa, että down-lapsi on ihminen.Täällä jotkut puhuvat heistä kuin jostain elukoista! Sillä tavalla vammaisten ihmisarvoansa häväistään.
Hän oli ihminen myös kohdussa. Myöhäisissä aborteissa kohtuvauva on jo 23 raskausviikoa vanha. Samassa sairaalassa toista samanikäistä vauvaa pelastetaan elämään samaan aikaan kun esim.down-vauvaa abortoidaan . Jos kohtuun myrkytys on epäonnistunut, jätetään vastasyntynyt haukkomaan henkeään kunnes kuolee.
Ei ihminen pysty valitsemaan millaisen lapsen haluaa: tytön vai pojan, vammaisen vai vammattoman, ylivilkkaan vai rauhallisen... Siinä vaiheessa kun lapsi on kohdussa, valinta on elämä tai kuolema.
Voimia kaikille erityilasten ja " tavallisten" lasten kanssa. Kenenkään ei pidä joutua yksin jaksamaan vaikeassa tilanteessa. Sitä varten veroja maksetaan, että kaikki saisi apua. Jos ei jaksa, lapsen voi antaa toisten hoidettavaksi esim. laitokseen, niinhän teemme vanhuksillemmekin. Koti olisi parempi vaihtoehto, muttei siinä tilanteessa että omaiset eivät kerta kaikkiaan jaksa.