kaksisuoninen napavaltimo

Neuvontapalstalla odottaja kysyi kaksisuonisesta napavaltimosta. Minulla on kokemusta siitä. Neljästä lapsestani kahdella on ollut tällainen, toinen on täysin terve tyttö,toisessa tapauksessa lapsellani oli trisomia 18- oireyhtymä, johon hän menehtyi rv 36+1. Lääkärien mukaan kaksisuoninen napavaltimo liittyi kromosomihäiriöön. Toisen lapseni kohdallani se ei voinut olla kyseessä, tuolloin kaksis.napav. voi liittyä sydänvikaan, jota lapsellani ei myöskään ultran perusteella ole. Sydänvikoja lääkärin mukaan on 20%:lla muuten terveillä lapsilla, joilla on raskausaikana kaksisuoninen napavaltimo. Toivottavasti odottaja saa tietoa tästä, jota neuvontapalstalla hänelle ei kerrottu.

Synnytettyäni kolmannen lapseni kätilö sanoi tutkittuaan istukan ja napanuoran, että minulla oli ollut kaksisuoninen napanuora.Lapseni syntyi huonossa kunnossa ja hänet oli jo viety lastenklinikalle tehohoitoon. Kätilö sanoi että lapselleni tehdään napanuoran takia vatsan alueen ultra. Hän kertoi, että joskus siihen ei liity mitään poikkeavaa, mutta usein vatsan alueella on poikkevaa tai pahimmassa tapauksessa lapsella on joku oireyhtymä. Meidän tapauksessa tyttärelläni on Cornelia De Lange syndrooma.
Pidetään neuvontapalstalla olevalle kysyjälle peukkuja.
T.Jana
Hei,

Ystävälläni havaittiin raskauden aikana kaksisuoninen napavaltimo. He kävivät huomattavasti useammin lääkärillä yms. raskauden aikana. Heille syntyi ihana terve tyttö!
Hei minulla todettiin lapsen syntymän jälkeen 2. napasuonta olleen napanuorassa.
josta johtui lapsen kasvuretardaatio.
Kävin juuri rakenneultrassa ja saimme kuulla vauvalla olevan 2 napasuonta. En ollut aikaisemmin kuullutkaan moisesta, joten nyt olen hieman järkyttynyt, vaikkakin kätilö sanoi, ettei syytä huoleen ole... Saimme kontrolliultraan ajan muutaman viikon päähän, jolloin vielä varmistetaan asia. Muuten ultrassa kaikki ok ja vauva liikkui ja touhusi kovasti. Toivottavasti kaikki menee silti hyvin!

Vastaa viestiin