Kehitysvammaisten ihmisoikeudet

Hei.
Tämä kuulostaa pelotavalta otsikolta ja aiheelta ehkä mutta kirjoitan tämän nyt kuitenkin. Luin päivän Turunsanomista huostaanotetujen nuorien kohtelusta lasten suojellu laitoksissa ja minule tuli heti ajatus että minun pitää kirjoittaa omista kokemuksistani kun aikoinaan asuin kehitysvammaisten asuntolassa. Asuntola jossa asuin oli aika iso sielä oli muistaakseni 16 vakituista asukasta ja muutamia tilapäisiä asukaita,meidän asukaiden älylinen taso vaihteli lievästä kehitysvammasta vaikeaan kehitysvammaan asuntola oli siis niin sanotu ohjatu/autetu asuntola. Usein eräs vaikeamin vammainen asukas laittoi hanttiin tai oli pahala päällä niin ohjaajien keinot oli esimerkiksi painaa hänet lattiaan ja muutenkin käytivät rajuja otteita jotka järkytivät,siten oli usein tilapäis asukaana keskiasteisesti kehitysvammainen noin keski-ikäinen nainen hän oli usein hyvällä mielellä ja lauleli muta kerran kun hän tuli jaksolle niin hänestä heti näki etei hän halunut tulla ja hän huusi ja sanoi pis pois täältä ja ohjaajat vaan kehotivat häntä laulelemaan tai leikkimään muta kun hän oli vaan huonola mielellä niin eikös hänet vaan viety sitten ambulanssilla johonkin,ilmeisesti sairaalaan. Ja siten oli vielä perjantai dokkkarissa se keskiasteisesti kehitysvammainen mies joka löi äitiään ja hän ei saa apua ongelmiinsa koska on keskiasteisesti kehitysvammainen. Minäkin olen kehitysvammainen tosin vain lievästi mutta tuntuu pahalta se kun kehitysvammaisella on ongelmia niin melkein aina nähdään vain kehitysvamma ei muita ominaisuuksia,myös meillä kehitysvammaisilla on samoja ongelmia kuin muillakin ihmisillä ja meilläkin voi olla mielenterveys ongelmia lyöminen esimerkiksi on aina väärin muta meilekin kuuluu mielenterveyden palvelut samalla tavala kuin niinsanotuille normaaleilekin ja muutkin palvelut kuuluvat meille ei vaan pelkästään kehitysvammaisille suunnatut palvelut. Palaan vielä niihin aikoihin kun asuin asuntolassa niin ohjaajat usein sano minulekin että olisit kiitollinen kun me ohjaajat ollaan ja ohjataan ja autetaan,on toki hyvä että ohjaajia on mutta en koe tai ole kokenut koskaan että pitäisi olla kiitollisuuden velassa ohjaajille tietysti joskus voi kiittää jostakin asiasta. Ja usein meidän kehitysvammaisten kohdalla puhutaan haastavasta käytöksestä kun muiden kohdalla puhutaan mielenterveyden ongelmista,tekisi mieli kysyä että onko tosiaan niin että kun älykyysosamäärä on alle 70 niin silloin ei ole mielenterveysongelmia vaan haastavakäytös? Olen jo 15 vuota asunut itsenäisesti ja hoidan asiani kuten laskut ja vuokran ja vaate ja ruokaostokset vaika minulla on niinsanotusti todela matala älykkyysosamäärä,olen tosin lievästikehitysvammaisen ylärajoilla ja siloin kun sain diagnoosin niin minun älykkyysosamääräksi tuli 68,se on toki matala älykkyys mutta silti pärjään hyvin ja vaiketaa tulee vasta siten kun puhutaan hienoila sanoilla kuten ekspotentiaalinen ja vastaavia sanojen merkitystä en ymmärrä. Me kehitysvammaisetkin halutaan ola arvostetuja ja arvokaita ihmisiä ja tehdä samoja asioita kuin muutkin eikä meitä saisi rajoittaa koska se että on niinsanotusti matala älykkyysosamäärä ei ole peruste rajoitaa ihmistä ainakaan keskiasteisesti ja lievästi kehitysvammaisia suurin osa meistä on keskiasteisesti ja lievästikehitysvammaisia älykkyysosamäärältään 35-69. Vaika olenkin kehitysvammainen niin luen paljon ja olen juurikin paljon lukenut kehitysvammaisuutta käsitteleviä kirjoja enkä ole mikään tyhmä. Olen itse tottunut siihen että olen ns erilainen aikuinen nainen ja hyväksyn erilaisuuteni ja sen että älykkyysosamääräni on 68. Meitä kehitysvammaisia on monenlaisia ja mekin olemme yksilöitä omine haaveinemme ja haluinemme ja ainoa meitä kehitysvammaisia yhdistävä tekijä on matlaälykyysosamäärä. Kirjoitin tämän tänne puolele koska toivon että moni lukee tämän ja ajatelee asiaa. Terveisin: Mikaela ,kehitysvammainen mutta hyvin omilaan pärjäävä nainen