Kun voimat loppuu

Haluaisitko kertoa tarkemmin tilanteestasi? Toiselle kertominen ja kokemusten jakaminen voi auttaa löytämään valon, jonka avulla jaksat tuskan pohjalla, kunnes jaksat kivuta ylöspäin.

Terveisin Eija

Kuulostaa tutulta. Tulee välillä aikoja, jolloin ei jaksa, ei sitten millään. Ja tätäkö tämä on, lopun elämää?
Ystävät yrittävät ymmärtää, mutta ei oikeasti ymmärrä kukaan, kuka ei tässä loputtomassa suossa ole rämpinyt.
Ehkä auttaa jutella/vaihtaa ajatuksia toisen erityislapsen vanhemman kanssa. Sokea taluttaa rampaa? Mutta samassa veneessä ollaan, ehkä joku meistä voisi heittää pelastusrenkaan?
Voimia Sinulle Toivoton, lämpimin ajatuksin..

Kertoisitko tarkemmin, mikä on saanut olosi noin toivottomaksi. Täytyy myöntää, ettei tunne ole outo, mutta ehkäpä meillä muilla erityislasten vanhemmilla olisi sinulle jotain helpotusta tarjottavana, jos kerrot tilanteestasi?! Voimia!

Olen itse ihan samassa tilanteessa...ei tiedä mille seinälle kiipeäisi, ei ole voimia lähteä apuakaan hakemaan ja koko meidän perhe on ihan puhki. Tuntuu, että tästä oravanpyörästä ole poispääsyä, mutta ehkä auttaa jos pystyisit puhumaan "itsellesi paremman" olon, olen käynyt itse "lenkillä" metsässä ja huutanut/itkenyt niin paljon kuin ääntä löytyy...hetkeksi se on helpottanut. Paljon voimia sinulle!!

Kuulostaa myöskin tutulta,16v.tätä on jatkunut ja
välillä tulee aikoja jolloin ei millään jaksaisi,mutta
aina on suonsilmästä rämmitty tavalla tai toisella
ylöspäin,ja elämä on kantanut,olen myöskin jo
tavallaan lopettanut ajatuksen että josko työ-
kaverit tai ystävät tai sukulaiset ymmärtäisivät
että mitä on elää kehitysvammaisen lapsen kanssa,
koska kuitenkaan ei kukaan heistä sitä ymmärrä,
taikka sitten eivät jaksa nähdä vaivaa ajatella.
Mutta olen myöskin huomannut että ei se elämä
näytä olevan ns.terveiden lapsiperheiden elämäs-
säkään helppoa,paineet vaan ovat kovin erilaiset
ja monesti itse vanhemmat tekevät omasta elä-
mästään turhankin monimutkaisia,ja siinä sitten
terveet lapset saavat kärsiä tavalla tai toisella,
monta kertaa olen miettinyt,että minkälaista
elämä olisikaan ollut jos meillä ei olisi tätä erityislasta
olisimmeko kenties edelleen mieheni kanssa yhdessä,
vai olisi joku toisista terveistä vanhemmista sisaruk-
sista haksahtanut huonolle tielle,jne..!
Erityislapseni kautta olen oppinut elämään päivän
kerrallaan,ja nauttimaan pienistä arkisista asioista,
tosin en ole elämältä suuria tavoitellutkaan,
kunhan itse saa olla terve mahdollisimman pitkään
ja että edes sisarukset saisivat nauttia elämästään
terveinä ja yleensä pärjäisivät tässä "kovassa maail-
massa",ainahan se on riski kun lapsia maailmaan
laittaa,että onko terve,ja pysyykö terveenä,
sehän se pitää ottaa huomioon jo lapsentekovai-
heessa,mikään ei ole tässä maailmassa itsestään
selvää,en tiedä onko tästä mitään apua sinulle tai
muille,kunhan ajatuksia laitoin,tälläisessa perhees-
sä jossa on erityislapsi,täytyy vain jaksaa uskoa
tulevaan,ja kaivaa edes yksikin positiivinen asia
omasta sekä muiden perheenjäsenten elämästä,
ja onhan se erityislapsikin vallan aivan rakas ellei
rakkaampi kuin terveet lapset,tuntuu tietty pahalta
näin sanoa,mutta tähän lapseen kasvaa aivan
erilainen tunne side kuin terveisiin sisaruksiin,
joista tietää että he kyllä pärjäävät,
paljon voimia ja jaksamista,ja paistaahan se aurinko
risukasaankin!

Minä kyllä koen useinkin ongelmaksi juuri tuon äipän mainitseman ympäristön ymmärtämättömyyden. Vaikka sen näin järjellä ajatellen aina tietää, että eiväthän ne voi ymmärtää tätä tilannetta, niin aina sitä kuitenkin huomaa pahoittaneensa mielensä parista pienestä sanasta... Kerroppa äippä, oletko osannut kovettaa mielesi niin, ettei ymmärtämättömyys sinua heilauta ja jos olet, niin miten sen olet tehnyt? Tai joku muu. Sillä turhan paljon mielen pahoittaminen vie voimia, joita jo muutenkin on liian vähän...

Hyvä kysymys,monesti on tullut tilanteita vuosien
myötä,joihin ei itsekkään tiedä mitä sanoisi,kun
joku kertoo esim.sairastuneensa,tai että jonkun
läheinen on kuollut tai muuta..aika sanattomaksi
menee siinä vaiheessa,ja tekisi mieli vaihtaa
puheen aihetta,tai vain lähteä pois tilanteesta,
koska alkaa jotenkin ahistaa..
siinäpä on tullut mietittyä,vastakkain tilannetta
että kun itse kerron jollekkin esim.vieraalle
tilannettamme joka on tullut vuosien myötä
jo sisäisttettyä,ei hyväksyttyä itselleen,
niin eipä siinä vieras ihminen voi paljon mitään
sanoa,tai sitten on joku kauhistellut ja sanoa
möläyttänyt jotain aivan typerää asiaan kuulumatonta,siinä sitten miettii,ohhoijaa..
eihän se varmaan tarkoittanut pahalla
meni vain lukkoon,ja jos tarkoittikin niin eipä
sillä ihmisellä ole varmaankaan itsensä kanssa
helppoa,katsoisi itseään peiliin.Sitä täytyy opetella
suojelemaan itseään,ja ymmärtää ymmärtämätöntä,
koska näinpäin se on itselleen helpompaa.

Hei, meillä on erityisen vaativa, laaja-alaisen kehitysvamman alla oleva neiti. Täytyy myöntää että toivottomia ja voimattomia hetkiä on koettu. Välillä synkkyys jatkuu pitempään ja vastoinkäymisiä tulee toisensa jälkeen.Itku kyllä auttaa ja jos on ymmärtäväisiä ihmisiä joiden kanssa voi jutella, esim. ammattiauttajakin jos ei lähipiiristä muuten löydy. Itse olen käynyt mukavan neuvolapsykologin kanssa tuntoja läpi. Sitä läpikäymistähän sitten riittää..
Meillä on ollut pelastus myös tilapäishoitopaikan järjestyminen, jolloin saa hengähtää ja tehdä asioita jotka arkena ei onnistu.
Toivottavasti näistä ajatuksista saisit jotain irti..
Pohjalla olen itsekin käynyt, mutta pv kerrallaan menen eteenpäin. Tuska hiipuu hiljalleen...

Itseäni on itku auttanut. Silloin kun tuntuu että on lopen uuupunut, itku on helpottanut. Vaikeutena on löytää lähimmäistä, joka kestää itkuani. Olen hakenut itkupaikkaa jopa ammattiauttajilta. He ovat kestäneet tunteenpurkaukseni. Tunteet on --- et ole tunteeton.

Juu minulla on luki vaikeus ja minun äitilläni on kans välillä rankaa miun kans..Ku en aina ymmärrä kaikkea..Oliskos täällä joku jolla olisi saman laisii ongelmii ku mulla?? Ja viran omasiten kans menee joskus hermot niin ... Ja Ku en ole viellä saanut diagnoosia..Eli mulla voi olla lievä kehitys vamma tai dysfaisia..Mutta kaipasin neuvoa..Mailaapa tähä osoiteeseen ku heidi_21@netti.fi

Meillä on myös kehitysvammainen lapsi, 7v poika. Toisaalta niin aurinkoinen ja hassu, mutta huonoina päivinä niin haastava etten tiedä miten jatkossa pärjään/pärjäämme. Tulevaisuus on niin epävarma ja arki kovin väsyttävää, pienet asiat kuten kaupassa käynti on aina suunniteltava etukäteen. Ei vi ns terveiden lasten vanhemmat ymmärtää, ympärillä ja ystävissä ei tietysti muita olekaan, kuin näitä perheitä :/