Kysta sikiön päässä

Hei.Kävin viime viikolla rakenneultrassa jossa havaittiin 1 cm kokoinen kysta sikiön päässä, muuten kaikki rakenteet ok.Lääkäri sanoi että nämä ovat yleisiäl löytöjä.Onko kellään kokemusta tästä?huolestuttaa.

Meillä oli Tuulikilla kysta päässä. Se todellakin saattaa olla normaali löydös ja hävitä ajan mittaan vaikka ei sitä meidän tapauksessamme ollutkaan. Joten siinä mielessä olen huono esimerkki... Tyttärelläni on downin syndrooma. Mutta kystan lisäksi oli veriseulassa riski kohonnut ja niskassakin oli turvotusta, vaikka sitä ei siihen maailman aikaan vielä aktiivisesti tutkittukaan.
Tuo kysta kuulostaa (ja kuulosti silloin) pahalta, mutta uskon lääkäreiden vakuuttelut siitä, ettei se yleensä jätä jälkiään vaan häviää kehityksen edetessä. Tunnen myös pari lasta, jolilla on havaittu samainen kysta raskausaikana eikä se heille ole jättänyt mitään jälkiä. (muuta kuin äidille harmin niistä peloista, jotka turhaan kaivoivat mieltä ja toivat huolta maukanaan).
Hyvää jatkoa sinulle ja voimia edelleen näistä huolista huolimatta.

tv Sirpa
Meillä löytyi kanssa 1 cm kysta sikiön päästä. Lapsivesitutkimuksen tulokset eli kromosomit normaalit, samoin 4D- ultran rakenteet normaalit. Kaikkien tutkineiden lääkärien mielestä kystasta ei mitään haittaa..
Meilläkin oli pojalla sikiökaudella kysta päässä ja se häipyi kyllä. Nyt hän on kohta 2,6v ja puheenkehityksessä on mielestäni ongelmia. Kyselinkin, että liittyisivätköhän nämä asiat toisiinsa ja onko tätä edes tutkittu. Poika on vielä liian pieni ja kaikki sanovat, että turha vielä huolestua. Huolehdin siitäkin huolimatta sillä lapsi itsekin jo kärsii tilanteesta.
Toivon, etteivät nämä asiat liity toisiinsa.
... oli tänään tehdyssä rakenneultrassa kaksi kystaa sikiön päässä. Samalla tehtiin lapsivesipunktio, koska veriseerumitestin mukaan down-riski on suurentunut (AFP alhainen ja hcg viikkoihin nähden korkea). Nyt tulosten odottelua. Kystat ovat lääkärin mukaan yleisiä ja vaarattomia, niitä esiintyy terveillä sikiöillä (katoavat ajan myötä) mutta voivat liittyä myös kromosomihäiriöihin. Saa nähdä miten meillä.
minunkin 2 kk vanhalla pojalla on kaksi kystaa päässä ja lääkäri sanoi että ei vaikuta mihinkään ja poika voi tosi hyvin eikä se ole vaikuttanut mihinkään, on meinaan ihan maailman kaunein lapsi... =)
Olin kaksi päivää sitten rakenneultrassa ja siellä havaittiin plexus-kysta sikiön päässä. Raskausviikkoja on nyt 20plus6 ja olen 31v. Kaikki muu näytti täysin normaalilta. Ahdistus on vallannut mielen moneen kertaan. Ultrahoitajakin meni jotenkin lukkoon siinä tilanteessa. (tai sitten vaan kuvittelin)Päätettiin nyt mennä vielä lapsivesitutkimukseen, vaikkakin olen vähän ristiriitaisilla ajatuksilla sitä kohtaan. En vaan pysty ehkä odottaan vauvan syntymää ja ajatella asiaa siihen asti epätietoisena. Viikotkin alkaa käydä vähiin, jos tuloksessa kestää 2-3vkoa. Ajatuskin siitä, että tulos olisi huono ja kesteytys tehtäisiin viikolla 23 tuntuu ylitsepääsemättömältä samoin kyllä vaikeasti vammaisen lapsen maailmaan saattaminenkin. Kaipaisin kokemuksia aiheesta lisää.
Hei, samat viikot ovat menossa ja tulokset myös samat... Sikiöllä oli kaksi kystaa molemmin puolin ja minusta ne olivat melko isoja 7mm ja 8,5 mm. Muita softmarkkereita ei löytynyt ja minäkin olen menossa nyt lokakuun alussa lapsivesipunktioon. Prosentit ovat mitättömän pieniä, mutta silti huolestuttaa, kun en tiedä, onko tätä asiaa edes tutkittu kovin paljon.

Vastaa viestiin