Lomakkeiden täyttäminen

Hei!
Olen taas täyttänyt 3 tuntia lomaketta poikani tiedoista tutkimuskeskuksen käyttöön.
Saan joka kerta kohtauksen, kun joudun niitä täyttämään. Tällä kertaa päädyin siihen että kirjoitin koko lomakkeen uusiksi wordiin ja täytin sen koneella ja talletin sen niin, että voin palata täydentämään myöhemmin mieleen tulevia asioita ja lykätä ko paperin seuraavalle kyselijälle.

Koskahan päästään siihen tilanteeseen, että
a) netistä löytyisi kaikkien organisaatioiden lomakepohjat
b) olisi yksi yleisesti hyväksytty lomakepohja, jota voisi täydentää eri organisaatioiden erityiskysymyksillä jos sellaisia on.

Ymmärrän kyllä että esim iltapäivähoitoon pitää päivittää esim lääkintätilanne, mutta ei se muut olotila vuodesta toiseen juuri muutu. Viime vuonna pyysin kopion edellisen vuoden lomakkeesta ja päivitin siihen vain lääkkeiden muutokset.
Ottaa pattiin kun sitä vähää vapaata aikaa pitää käyttää samojen tietojen tallettamiseen.

Siis olen valmis kantamaan korteni kekoon, että saataisiin aikaiseksi sellainen lomake, jossa olisi kysytty kaikki olennainen. Minulla on jo yksi pohja valmiina eilisen täyttelyn jälkeen!!

t. Elina

Hei!

Tuli vielä itselleni mieleen käydä katsomassa olisiko jaatisen sivuilla jotain valmiita lomakepohjia ja olihan siellä mm palvelusuunnitelmapohja. Kannattaa käydä katsomassa sitäkin.

www.jaatinen.info/jaatisvinkit.html

t. Elina

Vastaa viestiin