mistä iloa elämään - piilomasennustako?

Lähettänyt 17.11.2008 klo 08:12 käyttäjä ihaa

Hei!

Satuin viikonloppuna selailemaan yhtä vanhaa lehteä, jossa käsiteltiin kiirettä. Juttu oli mielenkiintoinen ja herätti pohtimaan omaa elämääni. Jutun mukaan arjen pitäisi koostua työajasta, lepoajasta (=hetki, jolloin ei tarvitse tehdä mitään; ei tarkoita vain nukkumista; esim. lukeminen voi olla lepoaikaa), ihmissuhdeajasta ja omasta ajasta. Näiden eri lohkojen ei tarvitse olla tasapainossa, mutta kaikkia pitäisi löytyä vuorokausi- tai viikkotasolla. Jutussa kehotettiin myös pyrkimään siihen, että osa asioista, jotka täyttävät päivän, on sellaisia, joista itse pitää.

Erityislasten ja yleensäkin pienten lasten vanhemmilla yllä oleva jaottelu taitaa käytännössä olla aika yksipuolinen, varsinkin lepoajan ja oman ajan jäädessä toisinaan hyvinkin vähälle. Erityisesti jäin miettimään tuota pyrkimystä tehdä joka päivä edes jotain josta itse pitää. Teenkö sellaisia asioita? Usein nimittäin tuntuu siltä, että suoritan tätä elämää. Teen asioita, joita tiedän, että minun odotetaan tekevän. Mutta en välttämättä tule tehneeksi oikeasti juurikaan sellaisia asioita, joista itse voisin ammentaa voimia ja jotka tuntuisivat kivoilta. Joskus vaan tuntuu siltä, että tekemättömien töiden lista on loputon ja joka suuntaan pitäisi revetä. Mieliala on enemmän tai vähemmän maassa eikä mikään tunnu oikein kiinnostavan tai innostavan. Duracell-pupun lailla on vaan porskutettava eteenpäin, vaikka hampaat irvessä.

Erittäin mielelläni lukisin teidän kokemuksianne, mikä on se juttu, joskus ehkä ajallisesti hyvinkin pieni, mistä ammennatte voimia omaan arkeenne? Ehkä nämä asiat ovat niin itsestään selviä, ettei niitä edes tule huomanneeksi kiireisen arjen keskellä.

näin meillä

23.11.2008 klo 10:15

Kyllähän se on monesti sitä päivästä toiseen kulkemista, arkirutiinien suorittamista.. Minulla on 6-vuotias monivammainen lapsi, vuosi sitten aloin päästä kotinurkista pois, tai pakotin itseni lähtemään. Käyn kerran viikossa jumpassa ja kerran viikossa muuten ryhmässä liikkumassa. Niillä reissuilla näen myös muita aikuisia ja ne antavat valtavasti voimia. Sitten kännykällä viesti ystävälle, joka aina vastaa, se myös on päivän piristys. Kotitöitä on aina ja jatkuvasti, ne ei karkaa mihinkään. Itse jätin joka perjantaisen siivousrumban, siivoan joka päivä vähän ja sen mitä ehdin, loput odottakoot. Sitä ei ollu helppo oppia, koska olen ihminen, joka haluaa tehdä varsinkin ikävät asiat heti pois mieltä kaihertamasta. Kuitenkin täällä eletään vain kerran, itsestämme on kiinni paljon, minkälaiseksi oman elämämme haluamme. Minä kärsin vuosi sitten masennuksesta, nyt olen ennaltaehkäisynä käynyt myös juttelemassa kerran tai kaksi kuukaudessa erityilapsen vanhempana olosta, avioliiton koukeroista yms ja tämäkin on osittain helpottanut omaa oloa.
Tietenkin yksi suurimmista iloista on se kun omat lapset oppii jotakin uutta, varsinkin tämä erityinen, joka sen eteen tekee niin valtavasti ponnisteluja.
Jaksamisia sinulle. T Minä vain

kaisu

4.12.2008 klo 23:02

Stressi voi johtaa masennukseen, mutta kaikki jaksamattomuus ja alakulo ei ole masennusta. Tai vaikka olisikin, kaikki masennus ei tarvii helpottaakseen lääkettä,
vaan juuri keskustelutukea ja
mieleistä tekemistä, joka antaa voimia. Masennus oireilee mm unettomuutena, painon ja ruokahalun
muutoksena ja syyllisyydentunteena.

Minulle voimia antaa henkilökohtainen usko Jumalaan ja sen myötä luottamus siihen, että
elämäni on Hänen huomassaan ja niin
myös kehitysvammaisten lasteni elämä. He ovat jo aikuisia ja toinen pian muuttamassa asuntolaan.
Haasteita elämässä on ollut, vaikka he ovatkin varsin itsenäisesti toimivia.

Voimia antaa myös työssäkäynti!
Nautin työstäni vanhainkodissa.
Ne kohtaamiset, vanhuksen kiitollinen katse, hymy, kosketus,
läheisyys, se on työni suola.
Saan siis tehdä "sitä mistä pidän"
kahdeksan tuntia päivässä! Ihaan
lukema artikkeli ei tätä tietenkään
tarkoittanut, mutta minä koen sen näin.

Liikunta antaa voimia. Ulkoillut olen aina, yhdessä lasten kanssa.
Kävely pienessä metsäisessä puistossa kotini lähellä eri vuodenaikoina on mieluisaa.
Nyt käyn myös vesijumpassa ja
uin mielelläni. Odottelen siis
lämmintä kesää!

Loman tai muun pienen arjesta irtioton suunnittelu ja odottaminen
on mukavaa. Varsinkin joka vuosi
samaan tapaan vietetty loma-aika.
Viihdyn mökillä. Olenkohan tulossa
vanhaksi ;-)

Ystävien tapaaminen tai puhelinsoitto piristää päivän.
Pitkäaikaiset ystäväni ilahduttavat, vaikka pidämme yhteyttä harvakseltaan. Kun soitamme tai tapaamme, on kuin
väliaikaa ei olisi ollutkaan.



Vastaa viestiin