Pelkäsin ja odotin

Kun kirjoitin tänne viimeksi, odotin toista lastani ja olin saanut veriseulassa 1/77 mahdollisuuden saada Down-lapsi. Olin aivan epätoivoinen, mutta en hetkeäkään edes harkinnut raskauden keskeytystä, vaikka sitä minulle niin suoraan ehdotettiinkin.Tiedän, ettei kehitysvamma estä elämistä. Päätin siis, ettei mitään lapsivesipunktiota eikä muitakaan edes pieniä riskejä sisältäviä tutkimuksia tehdä. Ainoastaan ultralla seurattiin hieman tarkemmin. Minulla oli jo yksi lapsi, nyt 7v tytär, häntä ennen olin saanut kaksi keskenmenoa, joten päätin, etten ota mitään riskejä, yritän vain luottaa siihen, että kaikki sittenkin menee hyvin. Täällä Vernerissä minut otettiin vastaan hienosti, ohjattiin suojattuun keskusteluun ja tarjottiin muutakin apua ja tukea, siitä syvin kiitokseni. Synnytin tyttäreni 27.1.06 lopulta sektiolla, olimme molemmat jonkinlaisen yleistulehduksen vallassa, koska lapsivesi oli alkanut vuotaa jo viikkoa aiemmin. Viikko vierähti sairaalassa, sitten tulehdukset antoivat periksi ja vielä kotiin lähtiessä kysyin, onko tyttäreni terve... En voinut uskoa todeksi, että olin saanut lahjaksi vielä toisen terveen tyttölapsen! Nyt arki on asettunut uomiinsa ja elämä sujuu kuten se nyt kahden lapsen yh-äidiltä sujuu, mutta voimat ovat palanneet ja harva se päivä yllätän itseni itkemästä ja ihmettelemästä ihanaa lastani. Tai oikeastaan kahta. Tahdon toivottaa voimia kaikille samojen asioiden kanssa painiville ja kiittää tuestanne hädän hetkellä!