Raivarit

Kuinka yleisiä on raivarit kehitysvammaisilla? Onko niitä kaikilla? Meillä on 6-vuotias poika, joka saa koko ajan raivareita kun kielletään tai pyydetään tekemään jotain. Lisäksi tulee nimittelyä, lyöntejä, tavaroiden heittelyä, ovien potkimista ym. kamalaa käytöstä. Väsyttää välillä niin. Kertokaa kokemuksia.

Kirjoitin tuossa aiemmin Risperdalista.
Sitä pojalleni (kohta 8v) nyt määrättiin ja n 2 viikon käytönkin jälkeen voin ilokseni todeta, että kyllä!!! Tästä on apua! Erittäin paljon tasaisempi lapsi. Poika on oma itsensä - ei missään "mömmöissä", toleranssi vain noussut.

Ihanaa kun on apua, vaikka sitten pilleri purkista.
raivarit on aivan tuttu juttu. meillä viisivuotias monialaisesti kehitysvammainen tyttö. varsinkin juuri kieltotilanteissa ja silloin kun asiat ei mene neidin mielen mukaan. kommunikaation parantuessa myös raivarit vähentyneet.
ymmärrän täysin väsymisen. voimia teille ja toivottavasti saatte jostain apua tilanteeseen!
Kiitos vastauksistanne! Yritän välttää vielä lääkitystä, vaikka siitä apua voisi ollakin. Ajattelin mainita asiasta psykologille kun poika menee sinne kouluarviointia varten. Olen kyllä syytellyt itseänikin, kun olen vähän äkkipikainen luonne, mutta en enää jaksaisi sitäkään.

Vastaa viestiin