Sikiön koko ei vastaa raskausviikkoja

Olen raskaana viikolla 7 ja eilen kävin ultrassa. Kaikki näytti hyvältä, mm. ruskuaispussi näkyi ja sydämen syke. Lääkäri ihmetteli kuitenkin sikiön kokoa, sanoi sen olevan 6-viikkoisen kokoinen. Sikiön ikä tiedetään tarkkaan, koska kyseessä on IVF-hoidolla alkuun saatettu raskaus, eli raskausviikot on varmasti laskettu oikein. Lääkäri totesi vain, että tehdään ultra uudelleen parin viikon päästä. Menin ihan hämilleni, enkä tajunnut kysellä, että mikä voi olla vialla. Mulla pyörii nyt mielessä kaikenlaiset kamalat ajatukset. Tarkoittaakohan tämä sitä, että masuasukki ei ole kunnossa? Keskenmenoako tässä nyt sitten voi odottaa? Apua, onko kellään samankaltaista kokemusta siitä, että sikiön koko ei vastaa raskausviikkoja?

Heipä hei. Minulla on kahdenlaisia kokemuksia viikoihin nähhden pienestä sikiöstä. Ensimmäinen kokemus rv 7 ultrassa näkyi vain ruskuaispussi, eikä sikiötä ja näinollen ei sykettäkään ja sain uuden ajan parin vkon päähän. Kertoivat, että raskaus voi olla tuulimuna ja alkanut myöhemmin. Mutta tiesin täställeen milloin raskaus oli alkanut. Muita mahdollisuuksia ei ollut. Parin vkon päästä uä:ssä näkyi täysin viikkoja vastaava sikiö, joka on nykyään reipas eskaripoika. Toinen pieni vkoihin nähden oleva sikiö ei kehittynyt ja sain keskenmenon vkolla 8.
minulla oli rv 6. Lääkäri sanoi, että täällä ei ole kuin sydän. Antoi ajan 3 viikon päähän. Silloinkin sanottiin, että tämä on ihan mysteeri raskaus, koska ei täällä mitään sikiötä ole vain valtava sydän. Sain taas uuden ajan rv 12. Menin sinne sydän kurkussa. Mutta lääkäri sanoi että täällähän on vireä rv 12 vastaava sikiö. Nyt poika on 1,5v. Täysin terve ja kaikin puolin ihana poika.
ei kannata olla huolissansa.olen 3 lasta synnytänyt aina ultrassa vastasi pienenpää kuin viikkoja oli laskettua aikaa joka raskaudessa muutettiin mutta lapseni syntyivät alkuperäisen lasketun ajan mukaan ja olivat täysikokoisia eivätkä keskosia.siis ne ovat vain arvioita.sit myös olin paino arviossa loppuraskaudessa lapsen paino arvio oli 3 kg sitten meni 3 tuntia alkoi synnytys lapsi oli lähes puolitoista kiloa suurempi.eli ne ovat vain arvioita.ja jos satut polttamaan lapset ovat 400 krammaa pienenpiä syntyessään täys ikäisenä.
lukasa,muistaisitko kuinka paljon pienempiä lapsesi ultrassa olivat??
Itse kävin to np-ultrassa mut eivät alkaneet mittamaan koska viikot vastasivatkin vain 10+6 eivätk 12+2 niinkuin olisi pitänyt,sain uuden ajan puolentoista viikon päähän!
Meillä oli myös alku-ultrasta lähtien liian pienet mitat pojalla (hedelmöittyminen myös tiedossa). Meille sanottiin että tulkaa ultraan viikon päästä uudestaan niin nähdään onko sikiö elossa enää. Lopulta mitat jätätti jo 3viikkoa, mutta aivan terve poika syntyi. nyt 2v2kk vesseli.
Kaipailisin tietoa, onko jollekulle muulle käynyt niin, ettei viikolla 7 näy sikiötä ollenkaan? Vain ruskuaispussi siis näkyy. Tuossa yksi kirjoittaja kertoi että 8:nnella viikolla vasta näkyi, vaikka hedelmöityksestä ei ollut suurtakaan epävarmuutta. Nyt itselläni on tuo tilanne, ja lääkäri ei kyllä antanut mitään toivoa, päinvastoin. Jos siis jollakulla on käynyt noin ja sikiö onkin löytynyt, niin kertokaa kiltit!
Hei.

Mulla oli uä:ssä rv 6+4 menkkojen mukaan ja mulla taasen näky ruskuaispussi viikkoihin nähden liian suurena ja ehkä sikiökaiku vieressä...antoi viikon päähän uuden ajan ja nyt on tuskaa odotella. Epäili kyllä eniten sitä, että kehitys on sikiöllä loppunut. Olen ehkä itsekin jo sitä mieltä, koska viikko sitten mulla lievenivät oireetkin. Aluksi oli rinnat erittäin kipeät ja turvonneet ja huonoaoloa oli mutta nyt rinnat entisen löysät ja huono-olo poissa. ajoittain hajut aiheuttvat etovaa oloa vielä, tosin hormonejahan on veressä vielä alkion kehityksen loppumisne jälkeenkin. Ihan hieman tuli alkuviikosta parina päivänä rusehtavaa vuotoa nyt ei ole mitään vuotoa. Inhottavaa tälläinen odottaminen. Viikko tuntuu kuukauden mittaiselta. Onko muilla täläistä kokemusta ruskuaispussin koosta?
suurin osa johtuu mittausvirheistä; varsinkin alle 12 viikkoisen sikiön pää-perämitta on vaikea saada tarkasti mitattua, koska sikiön on silloin aina hyvin pieni.
Joten suurin osa tällaisista murheista on turhia joten odottele rauhassa viikkojen kerääntymistä ja tulevia ultria.

Itselläni rv 7+3 sikiö vastasi kooltaan 6 viikkoista. viikolla 12 vastasi tarkasti ikäänsä eli oli kirinnyt kasvussa. Mutta rv 18 koko jätätti 3 viikkoa ja rv25 vastasi enää 2i vvikkoa....ja siitä viikot sitten alkoivatkin jäädä.....
Lapsi syntyi täysiaikaisena vastaten noin 8-10 viikkoa pienempää....Tämä on vain yksi tarina.
Tämä vastaus tulee tosi paljon myöhemmin mutta jospa siitä olisi apua jollekin, joka samaa miettii. Meillä varhaisultrassa 7+4 mitattiin alkion koko vk 6+6 vastaavaksi. Sanoin, että hedelmöittymisajankohta on tarkkaan tiedossa, joten ei voi pitää paikkaansa. Kätilö selitti, että noilla viikoilla alkioilla on vielä häntä, joka jos on siellä ympäröivässä limakalvossa hautautuneena, niin sitä ei voi nähdä eli mitata. Ja näinhän se olikin, nt-ultrassa vk 12 todettiin, että sikiö vastaa viikkojaan ja olin oikeassa hedelmöittymispäivästä.
Hei vaa ajattelin kysyä että olen raskaana ja kävin neuvolassa niin siellä sanovat että nyt on viikkoja 9 sitten mennin terve talon ultraan noon viikkoja oli 13onko tuo lasketu aika oiken minkä saan
Hei vaa ajattelin kysyä että olen raskaana ja kävin neuvolassa niin siellä sanovat että nyt on viikkoja 9 sitten mennin terve talon ultraan noon viikkoja oli 13onko tuo lasketu aika oiken minkä saan

Vastaa viestiin