Sopeutuminen lievään kehitysvammaan?

Lähettänyt 1.1.2016 klo 12:41 käyttäjä Äitivaan

Hei,
meillä on 14 vuotias poika jolla 11 vuotiaana Lastenlinnassa tutkimuksissa todettu lievä kehitysvamma. Itse diagnoosi kuitenkin todennäköisesti (viimeiset tutkimukset) vasta tulossa nyt keväällä koska me vanhemmat halunneet vielä tuolloin sitä ottaa pojalle, diagnoosina ollut siksi edelleen F83. Hän pärjäsi11-vuotiaana vielä hyvin monessa asiassa, nyt ero ikätovereihin on kasvanut selvästi. Koulussa kyllä tarvinnut aina todella paljon tukea ja opiskellut koko ajan erityisluokalla lähes kaikki aineet mukautetusti. Jatkaa opintojaan todennäköisemmin erityisammattikoulussa. Nyt olen itse äitinä hyväksynyt että diagnoosista lienee varmasti hänelle hyötyä, koska itsenäinen elämä voi tuottaa haasteita, nyt ainakaan oikein mikään asia ei suju itsenäisesti. Itse kaipaisin jotain vertaistukea siihen miten pojan saisi hyväksymään oman erilaisuutensa. Hänellä ei ole enää juurikaan kavereita, koska ikätoverit ovat tulleet murrosikään. Harrastuksen ja koulun kautta kuitenkin sosiaalisia kontakteja mutta nämä kaikki ovat ns. tavallisia nuoria. Olen miettinyt tarvitsisiko hän jotain kontakteja hieman erilaisiin nuoriin. Itse vanhempana kaipaisin myös vertaistukea. On ollut huojentavaa lukea täältä keskusteluja siitä, miten kivasti lievästi kehitysvammaiset pärjäävät elämässään, kiitos niistä. Osaako joku neuvoa/antaa vinkkejä tai jakaa omia kokemuksiaan ? Koulussa aikuiset sitä mieltä, että poika tarvitsisi ehdottomasti terapiaa siihen, että hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on. Minkälaista terapiaa muille on tarjottu? voiko neurologi tehdä lähetteen sellaiseen? Asumme pk-seudulla. Kiitollisena etukäteen vastauksista.

Eräsvain

8.2.2019 klo 21:50

Kokonaisuutta pitäisi aina katsoa kehitysvammaisuutta epäillessä, eikä pelkkiä testituloksia. Henkilön toimintakyky ja elämässä selviytymisen taidot tulee myös tutkia. Yhteiskunta huolehtii, jos jollain älyllinen suoriutumiskyky on alle 70. Yli 70 pisteen tuloksella ei saa apua. Teoriassa 70-80 äo:llä oleva ihminen on terve, mutta käytännössä vammainen arkisissa asioissakin. Tämän tiedän ihan työtä tekevänä. Nämä oppilaat, joilla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia (ei kehitysvamma), ovat yleensä niitä hiljaisempia eivätkä kysy helposti apua. Tai eivät edes välttämättä ymmärrä, mihin kysyä apua. Käytännön aineissakin on vaikeuksia. Esim. köksässä ohjeiden seuraaminen on vaikeaa, mittoja on vaikea hahmottaa ja oman työn suunnittelu on vaikeaa.

Diagnoosi ratkaisee

13.1.2021 klo 14:54

On onni, jos lapsi tai nuori saa kehitysvamma-diagnoosin laaja-alaisten oppimisvaikeuksien sijaan. Pelkkänä rajatapauksena tai kehitysviiveisenä ei saa samoja palveluja, se on ihan mahdotontakin. Kaikkein huolestuttavin tilanne on niillä, jotka eivät ole kehitysvammaisuuden puolella mutteivat kykene suoriutumaan yleisopetuksesta. Jotkut näistä voi mahdollisesti saada kehitysvamma-diagnoosin, jos asianomaiset olisivat halukkaita selvittämään tilannetta.

Vastaa viestiin