tuettu asuminen

Nuori kehitysvammainen poikani on muuttanut vuokra-asuntoon, jonne hän saa tukea asumiseen.
Me vanhemmat olemme lapsuudessa maksaneet lapsemme vaatteet, ruuan yms. ja säästäneet tukirahoja aikuistumista varten.
Nyt kuitenkin olemme törmänneet Kelan kanssa siihen, että nämä säästöt ovat haittana asumistuen saamisessa. Kelassa virkailija hyvin ynseästi vastailee kysymyksiini.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta?

Odotellaan asiasta tietävien vastauksia, mutta tässä yksi arvaus täysin maallikolta.

Asumistukilaki sanoo näin: "pysyviin kuukausituloihin luetaan ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden yhteenlasketusta 3 a §:n mukaisesta omaisuudesta viisitoista prosenttia jaettuna kahdellatoista siltä osin kuin se ylittää valtioneuvoston asetuksella vuosittain ruokakunnan koon mukaan säädettävän määrän."

Ja tuo ruokakunnan koon mukaan säädetty määrä on Kelan sivuilta löytyvän ohjeen mukaan 12 650 euroa yhden hengen taloudessa.

Jos yhtään osaan lukea, niin jos omaisuus on vaikka 30 000 Euroa, tuloiksi siitä lasketaan 30000-12650, josta 15% eli 2602, ja siitä taas kahdestoistaosa eli 216 Euroa / kk.

Sitten katsotaan taas säädöksistä, miten tuo tulo 216 € antaa asumistukea eri kuntaryhmissä.
http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/NET/150307085446RU/$File/6luku_1_L1.pdf?openElement

Täällä Kelan ohjeita asumistuesta: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/280206190324ML?OpenDocument

Ja täällä on Suomen laki, josta voi hakea vaikka hakusanalla "asumistukilaki": http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/

Leena (4-vuotiaan downtytön Arunin äiti)
Hei edunvalvoja!

Kehitysvammaisia henkilöitä koskevat samat lait ja Kelan ohjeet kuin ns. normaaliväestöä asumistukiasioissa. Asumistuen suuruuteen vaikuttavat tilillä olevat säästöt. (Asumistukea haettaessa tarvitaan myös viimeisin tiliote.)

Kelan nettisivulta http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/Docs/170501111907EH?OpenDocument
pääset ohjelmaan, josta voit itse tarkistaa, onko pojallasi mahdollisuus asumistukeen.

Lisäksi samalta sivulta pääset siirtymään eläkkeensaajien asumistukiasioihin - otaksun poikasi saavan eläkettä ja lukemaan sieltä asioista tarkemmin.

Kelan toimistoissa on myös jaossa asumistukilehtistä, josta löytyy ohjeita.

Tyttäremme on asunut palvelukodissa neljä vuotta ja koko tämän ajan hän on saanut asumistukea kansaneläkkeen ja eläkkeensaajien hoitotuen lisäksi. Nämä tulot riittävät hänelle vuokraan, ruokailuhin, lääkkeisiin, vaatteisiin jne.

Terveisin Eija

Vastaa viestiin