Vaihtoon Tai Opiskelemaan Ulkomaille

Hei!

Minä olen haaveillut vaihdosta pitkään ja opiskelen tällä hetkellä eritysammattikoulussa josta valmistun keväällä.

Olen alkanut haaveilemaan jonkinnäköisestä vaihdosta tai ulkomailla opiskelusta sillä olen tosi hyvä kielissä esimerkiksi Englannissa ja moni kannustaa minua lähtemään esimerkiksi äiti ja sisarukset sekä tutut. Vaihto ei olisi hirveän pitkä jos olisi niin on ehkä 2-4 viikkoa tai vaan sopivan mittainen.

Minulle oltaisiin järjestetty kaksi ulkomaanreissua koulusta mutta ne eivät jostain syystä toteutuneet. Haluaisin kuitenkin jossain vaiheessa mennä koska tunnen suurta intoa ja uteliaisuutta erilaisia ihmisiä ja kulttuureja kohtaan.

Kysymykseeni kuuluu että onko kellään kokemusta lievästi vammasista henkilöistä ulkomailla tai erityistä tukea tarvitsevista jotka olisi olleet jo ulkomailla vaihdossa? Vaikka tarvitsen välillä tukea esim jossain asioissa niin en olisi kuitenkaan avuton missään ulkomailla.

Vielä lopuksi mistä järjestöistä kannattaisi hakea ulkomaille?

Moi.
Onko sinulakin diagnoosina lieväkehitysvamma? En ole kuullut ettäjoku kehitysvammainen olisi ollut opiskelija vaihdosa ulkomailla? Kun minä valmistuin 90-luvun lopulla ei olisi tullut kuuloonkaan että olisi pääsyt vaihtoon ulkomaille vaan silloin suuntana oli työkeskus ja kehitysvammaisten asuntola. Nykyään jo yli 10 vuotta asunut itsenäisesti. Minäkin osaan kieliä ja ainakin englantia osaan sujuvasti puhua. Haluan kysyä että onko sun älykkyysosamäärä yli vai alle 70? Minun älykkyysosamäärä on alle 70 mikä on testeissä todettu minun äo on musitaakseni 66 tai 68 eli hieman alle 70. Matala älykkyysosamäärä ei ole este mutta se on hidaste ei este.Itsekin kaikki perus asijat oppinut vaikka mulla on matala äo osaan maksaa laskuni netipankissa ja osan matkustaa ulkomaille ja kotimaissa.
Itse olen ihan onnellinen aikuinen nainen ja onnea sinulle viestin aloitaja ja toivottavasti pääset vaihtoon ulkomaille.
En. Ole minakaan kuullut Etta kehitysvammainen olis. Ollut. Ulkomailla. Itse Olen. Ollut Olen. Adhd

Voi tuo varmaan onnistua, mutta ainoastaan jos saat kehitysvamma puolelta anottua henkilökohtaisen avustajan mukaan. Mutta tuskin ilman avustajaa , jos olet kiinnostunut selvitä kehitysvammaisten tukiliitosta onnistuuko jos anot henkilö kohtaisen avustajan.

Vastaa viestiin