Kohdun pohjan korkeus

Kysymys 

Hei!

Olen raskausviikolla 36+6 ja minua huolestuttaa sf-mitan pienentyminen. Sf-mittani viikolla 36+5 oli 29 senttiä, edellisellä viikolla se oli 28 senttiä (kasvua siis 1 sentti). Sitä ennen mitta on kuitenkin ollut (viikolla 34+5) 33 senttiä.

Voiko mitan pieneneminen liittyä pelkästään sikiön laskeutumiseen kohdussa? Luvut kun ovat pompanneet kokonaan uudelle käyrälle. Mittauksien muutokseen liittyy vielä neuvolan terveydenhoitajan vaihtuminen, joten kyseessä saattaisi olla käsialaero. Tosin ero mittojen välillä on aika suuri.

Vastaus 

(Vernerin toimitus pahoittelee vastauksen viipymistä.)

Rvk 34+5 33 cm on lähes sf-käyrästön yläkäyrällä, ja vastaavasti rvk 37 29 cm alakäyrällä, eli sikiön kasvu sf-mitan mukaan on hidastunut. Taustalla saattaa olla kyllä mittaajan vaihtuminen; eri henkilöiden mittaustulosten välillä voi olla todella suuriakin vaihteluita. Toisaalta tämä sf-käyrästö on sitä varten, että sen perusteella neuvola voi tai sen pitää lähettää äiti tarkastukseen sikiön kasvun suhteen esimerkiksi äitiyspoliklinikalle, jossa sitten arvioidaan todellinen kasvu.

Sf-mitta ei missään vaiheessa pienene raskauden aikana, sen kasvu hidastuu.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri