Kohtu koko raskauden ajan alhaalla

Kysymys 

Toista lastani odottaessani raskaus eteni muuten normaalisti, mutta kohtu oli koko raskauden ajan aika alhaalla. Kohdunpohja ei siis missään vaiheessa raskautta noussut niin ylös kuin kuuluisi. Lantionpohjan lihakset ovat mielestäni kunnossa, koska en ole huomannut niissä muutoksia, eikä minulla ole ollut niihin liittyviä vaivoja kuten virtsankarkailua. Mistä tämä mahtoi siis johtua?

Vastaus 

Kysymyksestä ymmärtäisin, että raskaus sujui normaalisti ja että syntynyt lapsi oli terve, normaalikokoinen ja odotettuun aikaan syntynyt. Jos näin oli, uskoisin, että kyseessä oli vain eräänlainen "normaalin variaatio" johtuen ehkä sikiön koosta, sen asennosta, istukan paikasta, lapsiveden määrästä ja ennen kaikkea äidin anatomisesta rakenteesta lantion osalta. Uudelleen synnyttäjillä on sikiö usein matalammalla johtuen lantion- ym. kudosten löysyydestä ja venyttyneisyydestä aikaisempien raskauksien jäljiltä. Mikäli siis sikiö kasvoi normaalisti, ei esiintynyt ennenaikaisen synnytyksen uhkaa eikä hankalaa oloa painontunteesta johtuen, on tilanne tulkittava täysin normaaliksi. Samankin naisen eri raskaudet voivat olla hyvin erilaisia.

Ansa Aitokallio-Tallberg
gynekologi