Kuolaaminen

Kysymys 

Ongelmana on asiakkaan runsas kuolaaminen. Asiakkaalla kaiken lisäksi tapana pitää sormia suussaan, joka tietenkin lisää valumista. Emme ole pystyneet poisopettamaan tästä tavasta. Olemme huomanneet, että kuolaa erittyy vaihtelevasti, joinakin päivinä runsaasti ja joskus on melkeinpä "kuivia" päiviä. Hampaat hoidetaan säännöllisesti, hammaslääkärin mielestä syljen eritys pitää hampaita kunnossa, joten jotain hyvääkin asiassa. Muistan kuulleeni, että maitovalmisteiden nauttimisella ja syljen erityksellä on yhteyttä. Pitääkö paikkaansa?

Vastaus 

Tervehdys,

Syljen eritys voi olla paha pulma. Ennen oli käytettävissä sylkirauhashermotukseen vaikuttava lääke, josta oli apua. Nykyisin se on kuitenkin poistettu markkinoilta. Joskus myös katkaistiin kyseessä oleva hermo, jolloin suu saattoi tulla liian kuivaksi (tämä on hampaille haitallista).

Tällä hetkellä ainoa konsti on käyttää "suujumppaa", nk. Morales-menetelmää, jota jotkut hammaslääkärit tekevät puheterapeuttien kanssa. Esimerkiksi Rinnekodissa on tätä harrastettu. Onkohan kyseessä Down-lapsi, vai lapsi, jolla on CP-vamma? Molemmille kyseinen terapia sopii.

Jouluterveisin
Maija Wilska
Kehitysvammalääkäri