Kuukautiset myöhässä

Kysymys 

Olen 19-vuotias nuori ja terve nainen. Elän terveessä avoliitossa ja nyt olemme tulleet päätökseen hankkia vauva. Olemme yrittäneet useita kertoja tuloksetta. Nyt kuitenkin viime kuukautisten jälkeen yritimme uudestaan. Menkkani ovat myöhässä reilun viikon eikä raskaustesteissä näy mitään raskaudesta. Alamahassani on kuitenkin ollut kuukautiskipuja muistuttavaa vihlomista, päänsärkyä ja ällötyskohtauksia. Pari päivää sitten luulin, että menkkani alkaisivat, kun tuli rusehtavaa vuotoa. Mutta se kesti vain päivän ja oli todella niukkaa. Seuraavana päivänä todella niukkaa punertavaa vuotoa ja siihen ne vuodot sitten loppuikin. Eli ne eivät olleet menkkoja. Onko siis mahdollista, että olisin raskaana? Vaikkakin testeissä ei sitä näy. Maksaako tervarissa tehty testi?

Vastaus 

Hei,

Vastaamme tällä palstalla kysymyksiin, jotka jollakin tavalla liittyvät kehitysvammaisuuteen tai raskauteen ja vammaisuuteen. Valitettavasti kysymyksesi ei liity neuvontapalstamme aihepiireihin.

Kannattaa ottaa yhteyttä alueesi terveyskeskukseen tai neuvolaan tilanteen selvittämiseksi.

Ystävällisin terveisin
Kaisa Ikävalko