Kysymys seulontatulosten ilmoittamisesta

Kysymys 

Olen raskaana viikolla 12+0, ja kävimme eilen pitkän harkinnan jälkeen niskaturvotus- sekä seerumiseulonnassa. Niskaturvotusta ei ollut, ja odottelemme nyt molempien seulontojen perusteella laskettavaa riskiarvoa. Olin ollut siinä käsityksessä, että tulokset ilmoitetaan selkeänä lukuarvona, josta voi päätellä jotain mahdollisen kohonneen riskin suuruudesta, mutta meille sanottiin, että tulos ilmoitetaan vain siten että riski joko on tai ei ole kohonnut. Emme halua osallistua jatkotutkimuksiin keskenmenoriskin vuoksi, joten jos riski mahdollisesti olisi kohonnut, tuntuisi tärkeältä tietää, onko se 1:2 vai 1:249, kun tulosta joutuu sitten puoli vuotta miettimään ilman mitään sen varmempaa tietoa. Voivotako käytännöt vaihdella sairaalasta toiseen? Osallistuimme seulontaan Kätilöopiston sairaalassa.

Vastaus 

Tällä hetkellä Suomessa ei ole yhtenäistä käytäntöä minkään sikiöseulonnan suhteen. Asetuksen mukaan niiden tulisi yhtenäistyä v. 2010 alkuun mennessä. HUS:n alueella suurimmassa osassa sairaaloista käytäntö on nyt se, että, jos seulontavastaus ei kuulu riskiryhmään, tämä ilmoitetaan siten perheelle. Jos sen sijaan joutuu riskiryhmään, saa kutsun jatkotutkimuksiin, joita edeltää neuvonta, jossa käydään läpi myös ko. tapauksessa tullut riskisuhde eli riski numeroina. Saadun neuvonnan perusteella perhe voi sitten päättää, haluavatko jatkotutkimuksia. Tämä siksi, että käytäntö on osoittanut, että kirjeitse ilmoitettu riskiluku on erittäin vaikea hahmottaa suurimmalle osalle ihmistä eikä neuvoloilla ole asiantuntemusta selventää sitä asiakkailleen. Uuden systeemin alussa ilmoitettiin jatkotutkimusohjekirjeessä riskiluku, mutta se toiminut toivotulla tavalla. Jos perhe jo valmiiksi on päättänyt, etteivät halua osallistua mihinkään jatkotutkimukseen, voi lukuarvon saada puhelimitse.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri