Laajentunut aivokammio toispuoleisena

Kysymys 

Hei,

Sikiöltä löytyi laajentunut aivokammio, oikea oli 29mm. Vasen normaalin rajoissa, 12mm. Lääkäri sanoi että ei ole koskaan nähnyt näin suurta eroa laajentumien välillä ja tästä oli huolissaan. Ilmeisesti kammiot ovat yleensä näissä laajentumis tapauksissa suht saman kokoiset? Mitä tämä voi merkitä?

Vastaus 

Hei,

Raskauden kesto ei ilmene kysymyksessä eikä suunnitellut jatkotutkimukset tai kontrollit. Synnyttäjän ja raskauden perustietoja ei myöskään ole ilmoitettu. Hyvin vajavaisilla tiedoilla on vaikea vastata yksityiskohtaisesti. Lapsen kannalta on tärkeää onko esim. raskausviikko 20, jolloin tilanne ehtii vielä edetä vai onko jo aivan syntymäaika lähellä, jolloin tarkemmat tutkimuksetkin voivat odottaa syntymän jälkeen tapahtuviksi.

Yleisesti voi sanoa, että aivokammioiden normaalina leveytenä pidetään maksimissaan 10mm. Aivokammiot sisältävät aivoselkäydinnestettä, joka virtaa pitkin selkäydintä alaselän alueelle saakka. Mikä vain syy, mikä esim. estää tämän neseteen kierron, voi laajentaa aivokammioita: kasvaimet, aivoverenvuodot, rakennepoikkeamat, selkäydinkohju jne. Tukoksen kohta määrittää, laajeneeko molemmat vai vain toinen kammio. Myös aivoselkäydinnesteen imeytyminen verenkiertoon voi olla vajaata ja laaentaa aivokammioita.Tutkija ei ehkä ole nähnyt kovin monia laajentuneita aivokammioita, sillä puolikoiden ero voi olla merkittäväkin.

Monia tilanteita voidaan hoitaa kirurgisesti lapsen synnyttyä. Ratkaisevaa lapsen kehitykselle on tietysti kaiken takana oleva syy ja se, miten paljon laajentunut aivokammio vaikuttaa varsinaisen aivokudoksen kehitykseen. Aivokammioiden laajenemista ja aivokudoksen määrää seurataan ensisijaisesti ultraäänellä, mutta myös MRI tutkimus suoritetaan nykyään varsin usein. Perinnöllisyyslääkärin ja/tai lasten neurologin konsultaatio voi olla tarpeen jo ennen syntymää. Joskus laajentuneet aivokammiot suurentavat myös lapsen päätä, jolloin tulee miettiä myös synnytystapaa.

ystävällisin terveisin,

Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri

------

Oliko Verneri.netin neuvontapalstasta sinulle hyötyä? Palautteesi on meille todella tärkeää!

Vastaa lyhyeen kyselyymme tästä linkistä!