Liian vähän lapsivettä

Kysymys 

Hei,
Minulla meni lapsivesi kaksi viikkoa sitten rv 17+4. Ennusteeksi sain, että kohtuun kehittyy tulehdus, sikiö menehtyy tai synnytys alkaa. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan seurantaultrissa yliopistollisessa keskussairaalassa sikiö on ollut aktiivinen, kasvanut viikkojen mukaan eikä mitään rakennepoikkeavuutta ole todettu. Myös alkuraskauden yhdistelmäseulan tulos oli normaali.

Kuitenkin lapsivettä on edelleen liian vähän. Afi on ollut 5 tai vähemmän ja sikiön on sanottu pärjäävän vielä hyvin, mutta jos veden määrä ei lisäänny on puhuttu raskauden keskeytyksestä. Lapsivettä ei myöskään ole todettu sairaalan testeissä esim. lakmuspaperin avulla vuotavan. Kukaan ei osaa sanoa onko kalvoissa edelleen reikä ja tihkuuko lapsivettä. Mitään ei myöskään ole lääkäreiden mukaan tehtävissä, tilannetta voi aainoastaan seurata.

Mitä vähäinen lapsiveden määrä sikiön kehityksen kannalta tarkoittaa? Onko ennuste täysin 0 jos vettä on pieniä lätäköitä vielä 2 viikon päästä sovitussa kontrollissa? Keuhkot eivät ilmeisesti kehity siis lainkaan? Vai voiko sikiö pärjätä kuitenkin pienelläkin määrällä lapsivettä? Myös liikkumattomuus pitäisi seurata veden vähyydestä mutta ainakin vielä tunnen sikiön liikkeet. Tilanne on epätoivoinen, koska tuntuu kamalalta keskeyttää näin pitkälle mennyt raskaus, jossa on elinvoimainen ja "sitkeä" sikiö.

Vastaus 

Tilanne on todella hankala, kun lapsivesi menee noilla viikoilla. Sikiön keuhkojen kehitys tarvitsee lapsivettä. Valitettavasti usein sikiö vaikuttaa kasvavan normaalisti, mutta ei sitten kuitenkaan välttämättä selviä liian pienillä kehkoilla kohdun ulkopuolisessa maailmassa. Hyviä merkkejä on, että lapsiveden valuminen on loppunut/vähentynyt. Sikiökalvoissa pienet reiät voivat umpeutua ja silloin pienenee myös infektion riski. On vaikea sanoa, kuinka paljon on liian vähän lapsivettä. Sikiön liikkuminen kohdussa edellyttää myös lapsiveden olemassaoloa. Jos raskaus jatkuu, täytyy ongelmiin valmistautua. Toisaalta olen nähnyt tapauksia, joissa varhaisen lapsiveden menon jälkeen sikiö on pärjännyt hyvin varsin niukassa lapsivedessä ja selviytynyt.

Tilanne on vanhemmille ymmärrettävästi erittäin vaikea, mutta on sitä myös lääkäreille, joiden odotetaan pystyvän antamaan mahdollisimman oikeaa tietoa ja neuvontaa, kun mitään ehdotonta ennustetta ei ole.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri