Lyhyt reisiluun mitta

Kysymys 

Hei,

Kävimme yksityisellä tekemässä lisäultran viikolla 27. Silloin lääkäri sanoi sikiön olevan pieni, mutta normaalin rajoissa (sama mitä rakenneultrassa sanottiin). Hän kuitenkin huomautti FL, eli reisluunmitan olevan aavistuksen pienempi (5%). Kävimme uudestaan tarkistuttamassa tilanteen viikolla 29+5 ja sikiö oli kasvanut omalla käyrällään mutta reisiluunmitta oli edelleen pieni FL53 (BDP 76, AC 249, painoarvio 1355gr).

Olen itse 170cm mutta hyvin hoikka, joten pieni sikiö ei itsessään huolestuta. Mikä tosin huolestuttaa on tuo reisiluunmitta sillä lääkäri huomautti että se voi liittyä Downiin. Olen 32-vuotias ja sikiöseulonta rv 12 oli ns. puhdas. Kuinka huolissaan tilanteesta pitäisi olla?

Vastaus 

Hei,

Lyhyt reisiluu voi liittyä 21-trisomiaan, se pitää paikkansa. Down-sikiöillä ei aina ole varsinaisia rakennepoikkeavuuksia ultraäänellä löydettävissä. Perintötekijät ovat kuitenkin usein selityksenä. Äiti ainakin on pitkähkö. Miten isä? Pitkäkin henkilö voi kuitenkin olla suhteellisen lyhytraajainen jos selkä on pitkä.

"Puhdas" yhdistelmäseula on hyvä, mutta sekään ei anna 100% vastausta valitettavasti. Joskus rakenneseulan yhteydessä todettu lyhyehkö reisiluu voi ennustaa myöhempää kasvuhidastumaa. Toistaiseksi sikiö näyttää kasvavan normaalisti (AC). Valitettavasti ainoa kromosomit selvittävä keino on tutkia ne lapsivedestä. NIPT toisaalta on lähes 100%nen 21-trisomian suhteen.

Ystävällisin terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri

------

Oliko Verneri.netin neuvontapalstasta sinulle hyötyä? Palautteesi on meille todella tärkeää!

Vastaa lyhyeen kyselyymme tästä linkistä!