Matala S-Pappa ja korkea hcgbv?

Kysymys 

Hei,

Olen tällä hetkellä 15+ viikolla raskaana. Ensimmäinen raskauteni päättyi keskenmenoon ja se on varjostanut myös tätä raskautta. Olen lisäksi kärsinyt voimakkaasta pahoinvoinnista ja ollut kerran nesteytyksessäkin. Np-ultrassa sikiön todettiin olevan normaali, vastaavan viikkoja 12+1 ja nt oli vain 1mm. Pian kotiin tuli kirje, ettei noussutta riskiä trisomia 21 ole. Olin huojentunut.

Eilen kävin kuitenkin kanta.fi:ssä muissa asioissa ja huomasin sikiöseulannan tulosten tulleen myös sinne. Trisomia-18 riskiluku oli jotain 1:22000, mutta 21 säikäytti. Se näet oli 1:309 eli todella lähellä rajaa, jolloin pääsee tutkimuksiin.

S-Pappa 191 mU/l (0,29 MoM)

HCGBV 126 ug/l (2.01 MoM)

Olen 30-vuotias, en tupakoi ja olen hieman ylipainoinen (BMI 26-27). Turvotusta ei sikiöllä ollut paljoa, mutta nuo veriarvot pelottavat. Mitä matala S-Pappa tai korkea hcgbv voi tarkoittaa? Onko niillä (tai jommalla kummalla) yhteyttä raskauskomplikaatioihin mahdollisen kromosomivian ilmentämisen lisäksi? Voiko lapsella olla down vaikka turvotus oli noin pientä?

Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

Vastaus 

Hei,

21-trisomia riskiä nostavat nuo seerumiarvot, joissa PAPP-A on alle 1 ja hCG-vb vastaavasti jonkin verran yli 1.

On ymmärrettävää, että riskiluku mietityttää. Riskiluku on kuitenkin aina laitettava johonkin ja siten aina jonkun lukema tulee lähelle sitä. Matalaan PAPP-A-arvoon liitetään riski erilaisille istukkaperäisille raskausongelmille (pre-eclampsia, verenpaineen nousu, sikiön kasvuhidastuma ,...) Mitään selvää raja-arvoa ei kuitenkaan voi sanoa eikä yhteys toisaalta ole kovin vahva eli ehdottomasti suurin osa raskauksista matalahkolla PAPP-A-arvolla (0.3 MoM luokkaa) menee täysin normaalisti.

2MoM tasoiseen hCG-vb -arvoon ei yksinään liity tunnettuja riskejä.

Koska kyse on seulonnasta eikä tutkimuksesta, se ei mitenkään ole suuntaan eikä toiseen sataprosenttinen tulokseltaan. Eli täysin normaaleilla seulalöydöksillä sikiöllä voi olla kromosomipoikkeavuus.

Ystävällisin terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri