Miten toimisin sikiötutkimusten suhteen?

Kysymys 

Olen 35-vuotias ja odotan toista lasta. Raskauden kesto on 7+4. Mietin kovasti miten toimisin sikiötutkimusten suhteen ja onko 35-vuoden ikä syy lähteä tarkempiin tutkimuksiin. Raskaus on avusteinen, IVF. Luin jostakin, että IVF voi vääristää veriseulan tuloksia? Onko näin? Entä onko istukkabiopsiassa suurempi keskenmenon riski kuin mitä esim. tilastollinen Down todennäköisyys tämänikäisellä?

Vastaus 

Hei,
Seerumiseulassa mitataan äidin verestä muun muassa istukkahormonin pitoisuutta. Tämä saattaa olla jonkin verran kohonnut IVF-alkuisissa raskauksissa verrattuna spontaanisti alkaneisiin. Näin seerumiseulan tulos voi olla jonkin verran vääristynyt.

35-vuotiaan Down-riski istukkanäytteen ottoaikoihin on noin 1:250 ja istukkanäytteen otosta johtuvaksi keskenmenoriskiksi ilmoitetaan yleensä noin 1:200. Eli riski keskenmenolle on hivenen suurempi kuin ikäriski.

Terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
gynekologi